SEA LIFE -yllätysvierailu

En oikein ymmärrä vieläkään, että miehen loma on nyt ohi ja vetovastuu perheestä täysin minulla. Arki palasi taas omaan rutinoituneeseen uomaansa. Emme ihan vielä luovuttaneet täysin, sillä maanantaina mies karkasi töistä ajoissa ja ajelimme Linnanmäelle. Sieltä löytyy SEA LIFE, jossa Nöpsy ei muistaakseni ollut aiemmin käynyt. Jo jättimäiset hainleuat rakennuksen seinässä tekivät vaikutuksen, mutta sisällä tyyppi sekosi täysin onnesta.

Merenelävien lisäksi tarjolla on muutakin kiinnostavaa. Lapsille on leikkipaikka, mutta sen ohitimme ripeästi. Altaiden alle on tehty muutamissa kohdissa tunneli, jota pitkin pääsee ”kuplaan”. Siellä tuntee olevansa altaan pohjalla, kun kalat uivat ympärillä. Ja ihan sama, olisiko koko kala-allasta, koska ipana olisi ollut innoissaan jo pelkästä tunnelista.

Haitunneli vähän jännitti, vaikka hait olivat aika pieniä. Ihastelimmekin eniten värikkäitä kaloja ja kilpikonnia. Reitti loppuu ovelasti niin, että se kulkee matkamuistomyymälän läpi, mutta siitäkin selvittiin ilman kitinää. Se on kyllä ihme, sillä kitinää on todellakin ollut parisen päivää ilmassa. Pitäisi aina miettiä tarkkaan, kannattaako käydä matkalla, kun poika protestoi muutaman päivän kotiinpaluuni jälkeen aika rankasti. Huhheijaa, antaisin tällä hetkellä vaikka pikkusormeni, jos saisin nukkua pitkät päiväunet. :/

(lippis saatu Beau Hudsonilta)