Pienen flunssapotilaan vinkit

Nöpsy ja Nöpsyn isi selvisivät risteilyltä napatusta flunssasta. Minä olin räkätaudissa viime viikon ja ajattelin olevani kuivilla. Väärässäpä olin, kun toissapäivänä iski sellainen yskä, että odotin keukojeni lentävän riekaleina maahan. Tällä vauhdilla olen pääsiäisen sängynpohjalla kiukkuisena kuin ampiainen, kun muut lomailevat ja pitävät hauskaa. Nappasin Nöpsyltä muutaman jipon, joilla olo on ainakin hetkellisesti parempi ja unenpäästäkin saa kiinni paremmin.

Meillä ei ole ilmankostutinta, mutta ilmanpuhdistin on. Tukkoisena kaipaa kuitenkin kosteaa ilmaa hellimään limakalvoja, joten muutama kattilallinen täynnä tulikuumaa vettä voi pelastaa olon. Höyryhengitys kylpyhuoneessakin toimii, mutta Nöpsy ei suostu pysymään siellä. Jos pelkkää vesihöyry helpottaa oloa, tämä mestaritason kikka auttaa paremmin. Veden sekaan voi nimittäin liuottaa näitä lapsuudesta tuttuja ”papukaijakarkkeja”! Samaista seosta voi juodakin, sillä piparminttuöljy tai mikä lie avaa hengitysteitä sopivasti.

Pienen lapsen kanssa kattiloita, joissa on kuumaa vettä, ei voi sijoitella kovin lähelle sänkyä, joten avuksi otetaan Milk Babyn suihke nimeltä Snotty Grotty. Tämä nuhanenien huonesuihke sisältää mm. kamferia ja piparminttuljyä, mutta myös rauhoittavaa laventelia. Ruiskuttelin tätä härskisti seinään tyynyjemme yläpuolelle. Sain suihkeen blogin kautta muutama päivä ennen sairastumista, kohtalo ehkä? Kerrankin pääsi heti testaamaan jotakin tositoimissa heti.

 

Yskän lisäksi kipeä kurkku saattaa ärsyttää, joten pieni lusikallinen hunajaa ennen nukkumaanmenoa on hyvä jippo. Kannattaa vältellä maitotuotteita, sillä ne lisäävät limaisuutta inhottavasti. Alkaa tuntua siltä, että meidän tämän kevään flunssat voisi olla nyt flunssailtu. En tiedä, onko raskaampaa olla sairaana kun lapsi on terve ja energinen, vaiko niin, että koko perhe on kipeänä samaan aikaan. Joka tapauksessa räkäinen olo rassaa ja hengityskin rohisee sen verran, että katsotaan vaan, niin meikäläisellä on kohta keuhkoputkentulehdus. :/