Sylkevä tyttö eli miksi olen kotiäiti

”Hei, olen Iina. Olen kotiäiti.”

”Hei, Iina!”

Olen ollut kaksi ja puoli vuotta kotona poikani kanssa. Tähtään kolmeen vuoteen, mutta saattaa olla, että palaan töihin jo keväällä. En vielä tiedä. Vaikka tällä hetkellä blogieni kirjoittamisen ohella niin sanottu työni on siivota, tehdä ruokaa, opettaa lapselle numerot ja käydä läpi kaikki museot muutaman kilometrin säteellä jälkeläiseni kanssa, en koe, että Minna Canth olisi taistellut turhaan siitä, että olisin voinut valita toisin. Minusta tasa-arvon tavoittelua ei ole se, että nainen palaakin heti töihin ja mies jää hoitamaan lasta kotiin.

Todellinen tasa-arvo näkyisi siinä, että jokainen äiti voisi vapaasti valita, kauanko on kotona eikä tarvitsisi miettiä, onko se taloudellisesti mahdollista. En näe asiaa niin, että kotona pitkään olevat äidit ovat jotenkin 50-luvulle juurtuneita, alistettuja otuksia, joilla ei ole muita vaihtoehtoja kuin jäädä kotiin. Meitä on myös sellaisia, jotka tahtovat hoitaa itse lapsensa tiettyyn ikään asti. Mielikuva kotiäidistä on vaan on valitettavasti jotenkin surullinen. Varsinkin, kun aiheesta puhuu lapsettomien tuttujensa kanssa.

Vauvavuosi ja sitä seuraavat kuukaudet ovat monelle rankkoja enkä ihmettele, jos siinä vaiheessa syntyy päätös palata töihin. Jos siis on työ, mihin palata. Olen osallisena useassa Facebook-ryhmässä, joka liittyy äitiyteen jollakin tavalla ja luen lähes poikkeuksetta kaikki aiheeseen liittyvät artikkelit ja uutiset, joihin törmään. Vaikka naistenlehdet tulvivat otsikoita, kuinka palata aikaisin töihin ja hehkuttavat ”supernaisia”, jotka vain pyöräyttivät vauvan ja palasivat sitten heti tahkomaan rahaa, on meitä toisenkinlaisia äitejä. Miksi se tekee äidistä superäidin, jos palaa aikaisin töihin? Miksi on hienoa valita työelämä kotona olemisen sijaan? Jotta yhteiskunta ei joudu kustantamaan kotihoidontukea?

Naistenpäivänä moni bloggaaja postasi siitä, mitä ajattelee naiseudesta ja siitä, mikä naisen asema on. Nyt on minun vuoroni. Olen sitä mieltä, että maailmassa, jossa superäiti ja teräsnainen on sellainen, joka menestyy töissä, tekee lapset vähän kuin siinä sivussa ja etenee urallaan raketin lailla, on aivan tolkuttoman rohkeaa olla kotiäiti. Se ihminen, jonka työ on hankkia pienelle ihmiselle eväät, joilla selviää maailmassa ja opettaa tärkeät asiat, joita ilman ei selviä. Miten kieroutunutta on lapsen kannalta, että äitejä sysätään takaisin töihin nopeammin ja kehutaan, kun vauva viedään hoitoon jo alle vuoden iässä?

KalevalaKorun Sylkevä tyttö -riipus herätti keskustelua ja hyvä niin. Pieni tyttö, joka sylkee, edustaa naista, joka uhmaa yleisiä kaavoja ja oletuksia. Sylkeminen on rumaa ja kiroilu samoin, mutta pidän korun sanomasta. KalevalaKoru on luvannut lahjoittaa jokaisesta tarinasta, jossa joku on rikkonut naiseuteen liittyviä normeja #uskallavain ja #kalevalakoru -tägeillä 1 euron valtakunnalliseen Tyttöjen talo -toimintaan (2000 euroon saakka). Tänään on viimeinen päivä jakaa oma tarinansa. Tämä ei ole yhteistyöpostaus, tämä on minun sylkäisyni kaikkia heitä kohti, jotka ovat koettaneet ajaa minut pois lapseni luota aiemmin kuin olen ollut siihen valmis.

 

Psst! Ettei mene piilomainonnaksi, niin bussikuvioidut pyjamahousut* on saatu Halensilta! :)

(*kaupallinen linkki)