Näin meillä menee

No huhhuh, miten aika kuluu! Hain äsken päiväkodista väsyneen, mutta hyväntuulisen lapsen, ja lasagne on ihan kohta kypsää. Hoitojuttuja on takana jo muutama viikko, vaikka juuri odotin hoidon alkamista kauhuissani. Aamuisin ei enää itketä eikä hakutilanteessakaan. Parasta oli, kun isi tuli hakemaan Nöpsyn viime viikolla. Joka päivästä on äidille paljon kerrottavaa. Huvittavinta on se, kun poika raportoi, mitä hän on syönyt ja kysyy, mitä äiti söi. Niin hellyyttävää.

Juttua tulee muutenkin kolminkertaisesti verrattuna aikaan ennen päiväkotia. Mitäpä me olisimme silloin näin höpöttäneetkään, kun vietimme kaiken ajan yhdessä. Oi, niitä aikoja. Niistä kolmesta vuodesta jäivät takuulla elämäni parhaat muistot laiskoine aamuineen ja museokierroksineen. Jos tuoreille äideille pitäisi antaa jokin ohje, sanoisin ehdottomasti, että pitää kuunnella omaa sydäntään eikä sitä, mitä muut ehdottavat tai miten he ovat omien lastensa kanssa toimineet.

Tai tietysti on kohteliasta ja fiksuakin kuunnella, mutta päätöksissä pitää kuunnella itseään. Sinun ei tarvitse viedä vuoden vanhaa lasta hoitoon, vaikka paras ystäväsi teki niin. Imetystä ei tarvitse lopettaa, vaikka äitikaveri pyörittelee silmiään ja höpisee sekavia sokerivedestä. Ja sama toisinpäin. Kotiäitiyttä hehkuttavalle voi kertoa olevansa onnellinen päiväkotipaikasta ja siitä, ettei imetys sido enää.

 

Meillä on syksyllä edessä vaikka mitä kivaa! Arki on todellakin muuttunut ja muuttuu vielä lisääkin. Ensimmäiset koulukuvat otetaan pian. Luvassa on ehkä uusien kavereiden synttäreitä ja muuta jännittävää. Viikonloput tuntuvat aivan erityisiltä, kun arkena ei ollakaan enää koko ajan yhdessä. Katti-unilelusta on  tullut erityisen tärkeä niin kuin jo kirjoitinkin.

Hankintojakin on pitänyt tehdä ja nyt meillä on kumpparit sekä päiväkodissa että kotona. Kotiin ostin uudet Crocsit, tykkäsin näistä kahvoista niin paljon, että jatkoin tällä tutulla mallilla. Värin Nöppis sai valita itse. Nyt lopetan höpöttelyn ja lähden syömään! :)