Arkikuva (18/52)

Julkaisen kerran viikossa arkikuvan elämästäni. Sellaisen suunnittelemattoman, ei-viimeistellyn kuvan, johon jotenkin tiivistyy meidän arkemme ja elämämme. Kuvia voi selata arkikuva-kategoriasta.

Kummitäti soitti. Pikkumies pinkaisi mummun luokse ja sai puhelimen korvalleen. Keskustelu oli aika pitkä, se kesti useamman minuutin. Se, mitä me kuulimme, oli: ”Joo… Mm… Isi… Joo…” Emme vieläkään tiedä, mistä kummipoika ja kummitäti puhuivat keskenään, mutta pojan hymy oli puhelun jälkeen leveä. Miten onnelliseksi pieni voikaan tulla siitä, kun kuulee rakkaan ihmisen äänen?

Ja vaikka välillä tuntuukin, että tekniikan ei tarvitsisi enää kehittyä suuria harppauksia eikä meidän pitäisi siirtyä korvaamaan ihmisiä roboteilla, olen kiitollinen, että poikani voi soittaa videopuhelun aina, kun tulee ikävä. Tableteista en niin kovin välitä, mutta telkkaria käytän kyllä välillä niin sanotusti lastenvahtina. Puhelimeeni ipana ei saa koskea. Näin siis meillä käytetään tekniikkaa lapsen kanssa. :)

(englanninlakupaita* saatu, kaupallinen linkki)