Milla päätyi aborttiin parikymppisenä: ”Häpeä varjosti elämääni vuosia”

Milla, 30, teki abortin vahinkoraskauden jälkeen. Raskaudenkeskeytystä seuranneet katumuksen ja häpeän tunteet hälvenivät vasta uuden odotuksen myötä.

20-vuotias Milla oli juuri saanut tietää olevansa raskaana. Vaikka raskaus oli puhdas vahinko, ensimmäinen reaktio oli vilpitön ilo.

Milla kuitenkin tiesi, ettei hänen elämäntilanteensa ollut paras mahdollinen. Hän eli opintotuen ja opintolainan varassa. Millan miesystävä, joka oli myös lapsen isä, käytti amfetamiinia.

– Silloin en tosin vielä tiennyt, miten paha hänen riippuvuutensa oli. Luulin huumeiden käytön olevan satunnaista, Milla kertoo.

Mitään tukea ei annettu

Kun Milla soitti neuvolaan mennäkseen juttelemaan eri vaihtoehdoista, mitään päätöstä ei ollut varmana mielessä.

– Neuvolassa kerroin parisuhteestani ja sekavasta elämäntilanteestani. Minulle ei tarjottu minkäänlaista tukea elämänmuutokseen eikä sanottu, että kaikki järjestyy, jos on tahtoa ja tukiverkkoja.

– Sen takia aloin kallistumaan abortin puolelle. Neuvolan hoitaja kyllä varmisteli, että olenko nyt aivan varma päätöksestä.

Milla olisi kaivannut konkreettisia neuvoja ja tukea siihen, mitä tällaisissa tilanteissa voi tehdä ja minkälaista apua on tarjolla.

– Heti, kun kerroin, että opiskeluni ovat kesken ja talouteni on huono, hän tokaisi, että sitten abortti kannattaa tehdä. Se tuntui pahalta, Milla muistelee.

– Kukaan ei kertonut, mitä tukia lapsiperheen on mahdollista saada, hän jatkaa.

Lue myös: Vauva-aikana eronnut Sari: ”Mieheni petti minua prostituoidun kanssa”

Epävarmuus raskauden keskeytyksestä kalvoi

Järjellä ajateltuna Milla tunsi, että abortti on oikea ratkaisu.

– Silti sisälläni oli koko ajan olo, että tämä on väärin.

Kun Milla meni sairaalaan hakemaan ensimmäistä lääkettä aborttia varten, hänen olotilansa oli sekava. Vastaanottava lääkäri suhtautui Millaan nuivasti.

– Lääkärin suhtautuminen oli järkyttävä. Hän ei puhunut juuri mitään ja suhtautui asiaan niin, että hoidetaan tämä nyt vain pois alta.

Lääkäri painosti Millaa myös aloittamaan keskeytyksen jälkeen vakituisen hormonaalisen ehkäisyn.

Muutaman kuukauden päästä katumus iski, kun tajusin, miten paljon muiden suhtautuminen oli vaikuttanut päätökseeni.

– Viesti oli se, että minun täytyy ottaa kierukka tai pillerit, koska olen sellainen ihminen, joka ei tuollaisista asioista osaa huolehtia. Se tapa, millä asia ilmaistiin, oli tosi karu.

Lue myös: Lapsettomuuden valinnut Piritta Häkkinen: ”Vauvakuumetta ei koskaan tullut”

”Menin ihan lukkoon”

Milla sai lääkkeellisestä raskaudenkeskeytyksestä voimakkaita oireita ja fyysisiä kipuja, jotka kestivät useita kuukausia. Hän koki myös jääneensä asian kanssa yksin.

– Abortin jälkeen menin ihan lukkoon enkä pystynyt olemaan ihmisten kanssa. Muutaman kuukauden päästä katumus iski, kun tajusin, miten paljon muiden suhtautuminen oli vaikuttanut päätökseeni. Häpeä varjosti elämääni, Milla kertoo.

– Vasta vuoden päästä, kun pääsin irti silloisesta parisuhteestani, pystyin puhumaan asiasta eräälle miespuoliselle ystävälleni. Aloimme myös seurustelemaan, hän jatkaa.

Uusi raskaus auttoi pääsemään eteenpäin

Milla päätti pian abortin jälkeen, ettei enää tekisi samaa uudestaan.

– Se päätös on kyllä erittäin vahvasti pitänyt.

Milla ei puhunut abortistaan edes terapiassa. Vasta kun hän 28-vuotiaana alkoi odottamaan kaksosia, hän pystyi puhumaan asiasta terapeutilleen. Uusi raskaus auttoi Millaa pääsemään abortin yli.

– Ajattelin, että kaksosraskauden myötä saisin myös ensimmäisen lapseni takaisin, Milla kertoo.

Milla myöntää, että pelkäsi pitkään vanhemmuutta.

– Ajattelin, etten ansaitsisi sitä, koska olen kerran päätynyt aborttiin. On ollut hienoa huomata, että pärjään kahdenkin lapsen kanssa ja olen hyvä vanhempi, hän jatkaa.

Aloin itsekin uskoa, ettei minusta olisi vanhemmaksi.

Tukea pitää vaatia

Millan mukaan abortin herättämistä tuntemuksista ja vaikutuksista puhutaan liian vähän.

– En olisi ikinä voinut uskoa, miten vahvasti se vaikuttaa minuun.

Milla toivoo, ettei vastaavassa tilanteessa olevat naiset antaisi muiden mielipiteiden vaikuttaa omiin päätöksiinsä.

– Oma iloni raskaudesta onnistuttiin kääntämään täysin päinvastaiseksi. Aloin itsekin uskoa, ettei minusta olisi vanhemmaksi, Milla sanoo.

Milla kehottaa naisia luottamaan itseensä ja tunteisiinsa.

– Hankalastakin elämäntilanteesta voi selvitä ja lapsi voi muuttaa kaiken. Jos tuntuu raskaalta, tukea pitää uskaltaa vaatia päätyi mihin ratkaisuun hyvänsä, hän muistuttaa.

Lue myös: 

Lapsettomuushoidot läpikäynyt Jenni:” Purin suruani salilla”

Teksti
Kuva Fotolia

Toimitus suosittelee