same old

Kun sisustuksessa ei tapahdu mitään uutta, en jotenkin jaksa enkä viitsi kuvata samoja nurkkia viikottain blogiinkaan – tai edes instaan. Seuraan kyllä monia sellaisia instatilejä, joissa se tismalleen sama ruokailutila tai sohvan nurkkaus näkyy kuvissa viikosta, jopa päivästä toiseen. Eikä asia edes haittaa minua yhtään. Sillä jaksan ihastella kyseisiä kuvia aina vain uudelleen ja uudelleen.

Nyt kuitenkin kuvasin ja pidemmittä puheitta tässä ne samat, tutut nurkat meidänkin olkkarista jälleen kerran. Tämä on tosiaan se ainoa näkymä mistä meidän olohuoneessamme pidän – rajattuna niin, etteivät hirsiseinät näy :) En tiedä oletteko ikinä kiinnittäneet huomiota kuinka tuossa ikkunoiden alla näkyy suht vaaleaa seinää…? Se ei nimittäin ole seinää vaan olen lätkäissyt hirsien päälle palaset laminaattia kun sopivan levyiset palat vuosikausia sitten satuin löytämään. Keinonsa kullakin :D Asuntomessuilla ihastelinkin jälleen kaikkia ihanan vaaleiksi käsiteltyjä hirsiseiniä, ne näyttivät niin kauniilta! Ja kodikkailtakin – ihan yhtälailla kuin nämä meidän puunväriset seinät. Mieleen hiipikin salakavalasti ajatus siitä, pitäisikö nämä meidän seinät sittenkin yrittää käsitellä vaaleammiksi. Siinä vaan olisi aivan hirvittävä homma sillä kaikki seinäpinnat pitäisi ensin kunnolla hioa – ja sitä pölyä ei kyllä kestäisi kukaan tällaisessa avoimessa tilassa.

Haaveilu valkeista hirsiseinistä siis jatkukoon… Tosin tällä hetkellä haaveilen aivan toisenlaisesta kodista. Sellaisesta kuution muotoisesta kaksikerroksisesta talosta missä yksi seinä olisi miltei kokonaan lasia. Ja pihaan paistaisi ilta-aurinko aina auringonlaskuun asti…

 

Kuvissa vilahtaa myös idoliltani Maaret Kalliolta saatu kirja, jota olen vihdoinkin lukemassa. Minähän en osaa olla lempeä itselleni sitten millään. Mutta ehkä sitä lempeyttä (ja lujuutta) tässä ollaan pikkuhiljaa opettelemassa. Tänään opettelin myös omalta mukavuusalueeltani poistumista lempijumppatunnillani bodycombatissa. Paikalle ei näet (varmaankin juuri täydelliseksi muuttuneen kesäkelin vuoksi) ilmaantunut ketään muita minun ja ohjaajan lisäksi. Aiemmin olisin todennut, ettei tarvi mun takia tuntia pitää ja lähtenyt harmistuneena juoksulenkille. Mutta nyt jostain syystä rohkaistuin ehdottamaan, että vedetään tunti sitten kaksin. En siis päässyt sinne omaan turvapaikkaani takarivin nurkkaan vaan vedettiin koko tunti vierekkäin ohjaajan kanssa, siinä ihan eturivissä. Vaan olipas huippua! Kamalaa mutta huippua. Sain samalla koko ajan tekniikkaopetusta, tosin myös kehuja taidoistani (hih, kymmenen vuoden kokemuksella syytäkin ;) ). Sen verran täysillä vedin, että meinasin tiltata muutaman kerran ja huono olokin melkein tuli mutta niin vaan mentiin täysillä loppuun asti. Näemmä se on pitkälti pääkopasta kiinni kuinka täysillä pystyy tunnin vetämään. Olo oli kieltämättä huikean hyvä tunnin jälkeen ja mukavuusalueen ylityttyä.

Samoilla energioilla siivosin vielä illan päätteeksi koko talon, pesin jopa lattiatkin. Combatin vaikutuksen tosin kompensoin korkkaamalla siivousseurakseni green apple lightin :D Nyt vielä hetkeksi Unelmien poikamiehen pariin – en kestä, taas uusi tuotantokausi Ruutuplussalla tarjolla. Arvatkaas tekeekö mieli ottaa myös pari(kymmentä) lusikallista jäätelöä poikamiestä katsellessa :)

….