se paras aika vuodesta & kaunein omenapuu

Kuka voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää
kun maailma antaa kaikkein parastaan…

Tuo kappale taitaa soida mielessäni jokaikinen kevät / kesä juuri tähän aikaan kun maailma todellakin antaa parastaan. Kun tuomien huumaava tuoksu saa pysähtymään kesken juoksulenkin. Kun kirsikka- ja omenapuut kukkivat kilvan norjan- ja morsiusangervojen kanssa. Ja kun syreenikin on liittymäisillään joukkoon. Kun lähilammella uiskentelee joutsenpariskunta seitsemän pikkupoikasensa kanssa. Kun vielä iltayhdeksältä aurinko paistaa korkealta.

Toistelen itseäni vuodesta toiseen mutta minkäs teet – tämän nyt vain on sitä parasta aikaa vuodesta. Kun ei tee mieli mennä nukkumaankaan ollenkaan jotta varmasti ennättää nauttia tästä valoisimmasta ajasta. Kun voisi vain kävellä ulkona ihastellen kukkaan puhjennutta luontoa. Tai kun voisi vain maata omenapuun alla kameransa kanssa ja kuvata jokaikisen kukinnon.

Hassua miten sitä vuodesta toiseen tuleekin kuvattua nuo samat kukkivat puut ja pensaat. Ikäänkuin yrittäisi epätoivoisesti tallentaa muistikortille kaiken tuon kauneuden. Seistessäni jälleen kerran tämän kuvissa näkyvän omenapuun alla, yritinkin tallentaa tuon upean, valkoisen näkymän yhtälailla syvälle sydämeen kuin kameran muistikortille.

Tämä viikko on aikamoista kiirettä niin töissä kesälomatuurauksia opetellessa ja opettaessa (ja samalla omaa pöytää raivatessa) kuin kotonakin kisa-asua strassatessa (miten niin muka viime tipassa?) ja ylioppilaskuvia käsitellessä. Tänään käväisinkin välillä nollaamassa aivoni combatissa (uusi ohjelma, ihan jees?) ja kameran kera kuvissa näkyvän omenapuun alla. Josko sitä jaksaisi vielä pari päivää puurtaa ennen ensimmäistä kesälomapätkää. Enää kaksi päivää ja loman alkajaisiksi suuntana onkin Lahti ja tanssin sm-kisat. Vielä en ole oikein ennättänyt edes alkaa jännittää kisoja – saas nähdä milloin jännitys iskee…

Mutta nyt nauttimaan valoisasta kesäillasta television ääreen. Hyvin huomaa kesämoodiin siirtymisen myös muun perheen osalta – kun kaikki Väinöä myöten ovat edelleen hereillä. Yleensähän kupeksin tähän aikaan aivan yksinäni nukkuvassa talossa.

Kuka voisi kellot seisauttaa kun turhan nopeaan aika tänä yönä raksuttaa…