tulle skirt is always a good idea

Tulle skirt is always a good idea? Tosin mikäli Iltalehden tyyliosioon on uskominen, on yksi aikuisen naisen suurimmista tyylimokista pukeutua juurikin tyllihameeseen…

Niin tai näin, päädyin viime sunnuntaina (äitienpäivän kunniaksi) pukeutumaan jälleen kyseiseen hameeseen – tällä kertaa vaaleanpunertavaan versioon. Nämä Gina Tricotin hameet ovat tosin kaukana niistä tyllihameista, joiden kuvia edelleen pinnailen harva se päivä Pinterestin tulle skirt love -kansiooni. Salaa edelleen haaveilen sellaisista todella monikerroksisista ja muhkeista tylliunelmista… pitäisiköhän moiseen pukeutua vaikkapa täyttäessään viisikymmentä vuotta :) Toisaalta nämä yksinkertaisemmat versiot ovat monikäyttöisempiä…

Löydettiin vihdoinkin tuollainen ihana kuvauspaikkakin – jopa suhteellisen läheltä kotoa. Ja voi miten rauhallista tuolla olikaan verrattuna vaikkapa Arboretumiin. Ehkä tuolla muutamat päivän asut voisi kesän aikana kuvailla… riippuen niin kuvattavan kuin kuvaajien innokkuudesta :) Ja siitä avautuuko tuohon terassille kesäkahvila, jonka antimilla voisi kenties kuvaajaa lahjoa…
:..

 

Äitienpäivänä kaivelin myös balleriinat talvisäilöstä – tosin kun on tottunut kulkemaan viime ajat pitkälti tennareissa / lenkkareissa tuntuivat balleriinat jotenkin ihan omituisilta. Josko sitä niihinkin pääsisi totuttelemaan kelien lämmetessä…

Ja josko nuo puutkin kohta alkaisivat vihertää enemmän kuin näissä kuvissa! Eilisiltana juoksulenkillä itseasiassa ihastelin pienenpieniä silmuja monessakin puussa ja pensaassa – niin ihanaa. Rakastan alkukesän vihreyttä! Ja luonnonkukkia maljakossa.

Ps. Palaan kommentteihin huomenissa – josko koneeni toimisi silloin hieman paremmin. Nyt tämä käy niin hitaalla, että ennätän miltei nukahtaa jokaisen sanan välissä ennenkuin sana ilmestyy näytölle asti :D

  • Idis & Interiööri

    Hih, sama “moka” tuli eilen tehtyä! Yllätin itsenikin ja ostin vaaleanpunaisen tyllihameen. Jopa talon teinit olivat sitä mieltä, että antaa palaa vaan äiti :) Rippijuhliin täytyi ehdottomasti ostaa jotain kesäistä, herkkää ja hempeää ❤️

    • marja

      Hih, hyvä me! Meilläkään ei ihme kyllä ole kuulunut kauheasti soraääniä mun tyllihameasuille :D Vielä kun saisi tytötkin pukeutumaan näihin! Tytöillä oli pienempänä niin ihania tyllihameita esim. Pompdeluxilta mutta nykyään eivät niistä itse enää niin innostu. Paitsi tanssitytöllä on ihana musta tyllimekko.

      Niin ja hei, mäkin löysin itselleni rippijuhliin asun – vaaleanpunaisen pitkän tyllihameen (missä kukkia) ja siihen valkoinen paitis. Vaan tyttärien rippijuhliin on pahus vielä kaksi vuotta :D

  • kirsi

    Ostin Vilasta vaaleanpunaisen tylliunelman ja voi miten monikäyttöinen se onkaan. Tytär stailasi minut töihin ja yhdisti sen vaaleansiniseen farkkupaitaan ( toimii) ;yhdistelmä,jota en itse koskaan olisi tajunnut. Tyllihamonen yhdistettynä tavalliseen t-paitaan on suosikkini.
    p.S Sinulla on upet sääret
    -kirsi-

    • marja

      Minäkin olen niitä Vilan hameita katsellut :) Mutta päädyin tuohon Ginan versioon kun on hieman pidempi. Farkkupaidan kanssa kuulostaa hauskalta, samoin t-paidan kanssa! Itse tykkäisin yhdistää myös valkoiseen tai mustaan paitikseen…

      Niin ja kiitos, sääret onkin kutakuinkin se ainoa ruumiinosa, johon olen aina ollut tyytyväinen :D

  • Pia Mikkonen

    Sulle sopii ihanasti tyllihame😍
    Mukavaa ja aurinkoista loppu viikkoa!

    • marja

      Kiitos ihana <3 Toivottavasti mulle sopii myös Niinmun roosa pellavapaitis… odottelen sitä saapuvaksi :)

  • Minnea/Minnean muruja

    Ooooh, mustaa nahkaa ja vaaleanpunaista herkkää tylliä! Voi vitsi, miten kaunis! Ihan täydellinen yhdistelmä!

    • marja

      No niinpä, tuo mustan nahan ja tyllin yhdistelmä on kyllä aikas ihana…

  • mariasmariasma

    Aina on oikea ikä pukeutua tyllihameeseen :) JK. todella tyylikkäät silmälasit sinulla!

    • marja

      Jes, päätetään niin! Iltalehden tyylimokista viis :D

      Ja kiitos, nämä on nyt ne uudet hankkimani lasit! Tykkään itsekin vaikka oudot ovatkin hengettömien jälkeen :)

  • Pikku hiiri

    Ehdottomasti samaa mieltä ;-) Sopii sinulle tosi hyvin ja ihania nuo Pinterestiin keräämäsi kuvat. Suostuvatko tyttäresi vielä käyttämään tyllihameita?

    • marja

      Voi kiitos! Tuollainen ei-niin-muhkea malli sopii varmasti paremmin kuin muhkeampi. Tytöt pahukset eivät kauhean innoissaan tyllihameista ole – tanssitytöllä on kyllä yksi ihana tyllimekko. Ja monet vuodet puin tytöt ihaniin Pompdeluxin tyllihameisiin… lienevät saaneen yliannoksen tylliä :D

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Toimitus suosittelee