aihetta (vappu)juhlintaan

Myöhäistä vappupäivän iltaa! Eipä olisi toissaillan lumipyryssä (meillä satoi lunta kymmenisen senttiä!) eikä vielä eilispäivänäkään uskonut, että tänään paistaisi aurinko pilvettömältä taivaalta – ja ulkona tarkenisi muissa kuin toppavaatteissa. Mutta niin vaan saatiin kaunis vappupäivä! Kuinka ihanaa olikaan kipittää Tampere-taloon Tampereen Filharmonian vappukonserttiin pikkukengissä tyllihame päällä. Ihana kevätfiilis!

Jos aurinkoisessa kelissä riitti jo juhlimisen aihetta, saimme myös eilen vappuaaton kunniaksi aihetta juhlaan tanssitytön junioripienryhmän selvittäessä tiensä performing arts sm-karsinnoista tulevan kesän sm-finaaliin. Aiheesta lisää tuonnempana mutta tyttöjen mielipiteeseen parhaasta vappuaatosta ikinä oli eilen varsin helppo yhtyä! Voi kuinka iloinen ja liikuttunut sitä onkaan oman lapsensa ja koko ryhmän onnistumisesta ღ Ihan huippufiilis! Vappukonserttia lukuunottamatta tämä päivä onkin kulunut eilisen kuvia katsellen ja tapahtunutta ihmetellen. Tanssitreenit siis (onneksi) jatkuvat vielä kesäkuulle – ja sitten jännitetään taas…

Juhlan kunniaksi tekaisin vappuun sopivan jäätelökakun – keksipohjan päällä vaniljajäätelöä, donitsin, keksin ja suklaan paloja sekä suolaista kinuskikastiketta. Päälle vielä koristeeksi tippaleivän murusia ja muutama macarons. Ja siinä se – himpan verran äklömakea vappuherkku :D

Eipä voi kuin todeta tyttöjen sanoin että mukavin vappuviikonloppu ikinä! Alkaen perjantain after workeista ja Haloo Helsingin huikeanhyvästä keikasta. Jatkuen Tapparan torijuhlista tanssin sm-karsintoihin ja finaalipaikkaan. Ja päätyen Santtu-Matias Rouvalin (ihan huipputyyppi!) johtamaan vappukonserttiin. Tuohon vielä Väinön parit mätsärit palkintosijoineen sekä yökyläily yhdessä kolmen muun koiran ja tytön kera niin johan oli paitsi mukava myös varsin tapahtumarikas vappu! Toukokuun aionkin pyhittää kuntoilulle ja terveelliselle elämälle! Sitä ennen siirryn hetkeksi television ääreen viimeisten tippaleipien kera :D

,,,

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Toimitus suosittelee