energy boost

Maanantaista selvitty kunnialla ja monen kahvikupillisen voimalla. Unohtamatta aurinkoenergiaa. Johtuneeko lisääntyvästä valon määrästä (no taatusti ainakin siitä!) vaiko paremmin nukutuista öistä, minulla on nykyään pitkästä aikaa energiaa myös juoksemiseen. Pitkään mentiinkin pelkillä kävelylenkeillä – joko koiran kanssa tai ilman. En itseasiassa edes muista milloin olisin viimeksi kunnolla juossut. Varmaankin joskus syksyllä, aikana ennen niskojen jumiutumista. Vai juoksinko koko syksynäkään? Viime kesä ja alkusyksy koiranpennun kanssa saivat aikaan tismalleen samanlaisen väsymyksen kuin mitä koin tyttöjen ollessa pieniä – koko tuo aika on pitkälti hämärän peitossa. Muistan viime kesästä ainoastaan sen kuinka pesin lattioita tämän tästä tai seisoin Väinön kanssa pihamaalla pissillä :)

Mutta haa, nyt kun niskani on hieman paremmassa kunnossa ja yövalvomisetkin suurimmaksi osaksi taaksejäänyttä elämää, olen jälleen saanut raahattua itseni juoksulenkeille. Ja voi miten mukavalta onkaan tuntunut laittaa napit korville, lenkkarit jalkaan ja lähteä juoksemaan kuivalle asvaltille! Juoksukilometreillä saati vauhdilla en voi reteillä enkä muutenkaan juoksukunnolla (pohjamudissa kun on) mutta en ollut muistanutkaan kuinka mukavaa juokseminen on. Rankkaa mutta mukavaa. Haaveilemaani maratonia en tulevana kesänä toki jaksa juosta mutta ehkä sitten jo ensi vuonna… let´s see. Tällä hetkellä riittää viidenkin kilometrin lenkki!

Taannoin huomasin erään nimeltä mainitsemattoman (karvaisen ja nelijalkaisen) perheenjäsenemme syöneen vanhoista juoksulenkkareistani päällisen rikki… Eipä tuo juoksemista haittaa mutta ärsytti toki. Mietin jo uusien lenkkarien etsimistä mutta sitten muistin, että mullahan on sellaiset jo! Omassa vaatekaapissa. Olen ostanut nämä valkoiset ihanuudet viime syksynä (tai jo sitä edellisenä?) alen loppurysäyksestä, reilusti alle puoleen hintaan. Ajatuksena silloin oli käyttää näitä ensialkuun lähinnä kaupunkilenkkareina. Enkä nytkään ole vielä ihan satavarma raaskinko oikeasti lähteä juoksemaan valkoisilla kengillä? Vai käyttäisinkö näitä tosiaankin ensin valkoisten tennarien korvikkeina… ainakin olisivat kävelytarkoituksessa satavarmasti hyvät jalassa. Yleensähän juoksen Asicseilla eli hieman jännittää sopivatko nämä ylipäätään juoksulenkkareikseni. Let´s see.

Nyt pieni pyörähdys television ääressä ennen treffejä nukkumatin kanssa. Väinö ja hullu-Minni näemmä tavallisuudesta poiketen kupeksivat myös edelleen – taitaa olla ainakin tuolla kissalla kevättä rinnassa… Jospa meno kohta rauhoittuisi sillä aamulla on aikainen herätys ja auton huolto.

 

  • Jonna

    Hei Marja!

    Voisitko teidän tyttöjen kevät ja kesävaatteista postauksen., Meillä saman ikäinen tyttö. Tuntuu että nyt tässä kohtaa tulee vaikeuksia löytää ihania vaatteita. Pomp de luxin Young-mallistokaan ei kovin miellyttänyt..

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*