turhamaisia (?) haaveita

En tiedä olenko milloinkaan kertonut olevani eläkkeellä olevien pankinjohtajan sekä pankkivirkailijan tytär. Olen pikkutytöstä asti tottunut kuuntelemaan isäni “saarnaamista” rahojen käytöstä ja tyypillinen sanonta meillä kuuluikin “syö säästäen savea sanoi sammakko pojilleen“… :D Hyvin pitkään aikuisiälle asti isälläni oli käyttöoikeus tileihini ja isä onkin tainnut olla se, joka on huolehtinut, etten ole tuhlannut ihan koko omaisuuttani turhuuksiin – siirtelemällä rahojani tileille, joihin minulla itselläni ei ollut pääsyä. Itse kun olen selkeästi tullut äitiini, jolla oli tapana pyörähtää kotimatkalla Sokoksen tai Stockmannin kautta ;) Muistan myös kuinka aikojen alussa meillä oli mieheni kanssa yhteinen säästötili, johon oli tarkoitus säästää matkoja varten. Vaan kuinka tuon tilin kanssa kävikään… mies säästi ja minä tuhlasin.

Aikana ennen lapsia en pitänyt tuhlailua niinkään pahana asiana, mihin ihmeeseen olisin edes säästänyt. Mutta sittemmin tyttärien synnyttyä on oma tuhlailevaisuuteni alkanut harmittaa. Sillä olisi toki mukavaa jos tytöille olisi kertynyt jonkinlainen pesämuna heidän muuttaessaan pois kotoa. Pesämunaa onkin onneksi jonkun verran, mutta siitä suurin kiitos kuuluu vanhemmilleni ღ Minä vasta opettelen rahankäyttöä. Syytäkin kyllä jo tämän ikäisenä! Tosin näin ruuhkavuosina tuntuu, että kaikki se raha mikä tulee, menee ihan tähän peruselämiseen ja harrastuksiin. Ja jos vielä haluaa matkustella ja ostaa juustoakin leivän päälle, eipä tuota paljon rahaa säästöön jää.

Mutta entäs kaikki ihanat turhamaiset haaveet? Aiemmin en harkinnut shoppailujani juuri yhtään, nykyään sentään hieman enemmän. Nykyään harkitsen usein niin kauan, etten enää haluakaan sitä mitä kuvittelin tulenpalavasti haluavani. Ja tottahan toki olisi kiva ostella vaikkapa merkkilaukkuja mutta onneksi nykyään järki kehottaa ensin kurkkaamaan sitä tilin (laihaa) saldoa. Olen sitäpaitsi hokannut kuinka paljon järkevämpää ne merkkilaukutkin on hankkia second handina – jos sellaisen nyt välttämättä haluaa.

Yksi turhamainen haave minulla kuitenkin tällä hetkellä on. Haaveilen nimittäin kulmien kestopigmentoinnista – tai millä microblading nimellä tuo toimenpide nykyään kulkeekaan. Muutama työkaverini on käynyt kulmansa laitattamassa ja muutenkin tuo tuntuu nyt olevan varsin in. Voi kuinka helpolta kuulostaisikaan elämä niin, ettei jokaikinen aamu tarvitsisi piirtää itselleen kulmia. Ja voi kuinka tuo olisi kätevää niin jumpalla kuin aurinkorannallakin. Kulmat pysyisivät päässä vaikka pyyhkeellä otsaansa pyyhkäisisikin… :)

Lisäksi olen kyllästynyt saamaan ihan bloginkin kautta kommentteja mitä ihmettä kulmilleni on tapahtunut. Minkäs sille voi, että joskus 90-luvulla mahdollisimman kapeat kulmat olivat muotia ja minäkin (muutenkin suht harvat) kulmani sellaisiksi nypin :D Sen jälkeen kulmani eivät juuri olekaan enää kasvaneet eli malli on pysynyt hyvin pitkälti samana vuosikymmenestä toiseen. Tähän kevääseen asti olen piirtänyt kulmani näkyviksi Lumenen kulmakynällä mutta nyt meillä on muotitietoisen tyttäreni kanssa yhteiskäytössä myöskin tämä kuvissa näkyvä Anastasian puuterimainen kulmaväri. Ihan loistava tuote kieltämättä.

Mutta silti… entäs jos varaisi ajan kulmien microblading-käsittelyyn? Kaikki kokemukset ovat tervetulleita! Laskeskelin tässä, että jos väri kulmissa säilyisi viitisenkin vuotta, ei tuo ihan hirvittävän paljon vuotta kohti tekisi… Mutta silti, voiko turhamaisempaa olla? Sillä rahasummalla mikä käsittelyyn menisi, saisimme jo osan tulevan kesälomareissun lennoista maksettua…

Tuossa vasemmanpuoleisessa kuvassani kulmat on tehty tällä kulmavärillä… eron kieltämättä huomaa. Toki, eihän tuo kulmieni malli mihinkään muutu, ihan sama millä värillä kulmansa värittää :) Toisaalta koen oloni kotoisaksi tämän mallisilla kulmillani, sanovat muut niistä ihan mitä tahansa. Eli tuskin haluaisin niiden muotoa juurikaan edes kestopigmentoinnilla muuttaa.

Löysin btw. Päästä varpaisiin -blogista hauskan postauksen erimallisista kulmakarvoista. Aika hyvin sieltä do not -osastolta nämä omatkin kulmani bongasin… :D

 

  • Sanna

    Mulla on Tampereella tehdyt kulmat, ehdottomasti pitää ottaa sillä karvatekniikalla mikä on luonnollisempi mitä sellaiset palkit. Itsellä kesti hyvänä 2 vuotta, nyt pitäisi uusia, mutta en taida kuitenkaan koska tuo vahaväri on tosi helppo käyttää.. Toisaalta on ripset mitkä piti olla vaan pikkujoulukauden eli sillä säästän muussa meikkauksessa.. Mutta ei huonoa sanottavaa pigmentoinnista, mutta en kyllä usko että 5 vuotta kestää hyvänä.. (Kestopigmentointikeskus Wenhua tekee ihan ok jälkeä kivaan hintaan, itse ja kaveri käyttänyt sitä)

    • marja

      Juu sitä tekniikkaa minäkin luultavasti meinaan? Vai onko tämä nyt juuri se 3D? Onko microblading joku muu? Ehkä pitää vielä ottaa lisää selvää eri tekniikoistakin ennenkuin päätän suuntaan tai toiseen :D Ja nimenomaan haluan luonnolliset kulmat, en nykymuodin mukaisia palkkeja. Kiitos myös paikkavinkistä, laitan korvan taakse!

  • Tampereen tyttö

    Ei nää kyllä viittä vuotta kestä… mun veikkaus on vuodesta kahteen ihotyypistä riippuen :)

    • marja

      Mistäköhän mä sen viisi vuotta tempasin? Jostain mielestäni luin :) Jos nuo kestää vain vuoden niin sitten en kyllä raaski niihin sijoittaa… vaan mistäpä tuonkaan tietää etukäteen.

  • Liina / Villa Ilona

    Minä olen juuri ottanut kestopigmentoinnin kulmiini. Tekniikka oli se ns. 3D, joka tuntuu tosiaan aika pinnalla olevan nyt. Laittelen blogiini juttua toimenpiteestä kunhan lopullinen tulos on parin-kolmen viikon päästä valmis. :)

    • marja

      Noniin, jäänkin odottelemaan sun kuvia ja kommentteja! :)

  • Katja

    Heippa!Olen miettinyt kanssa kestopigmentointia kulmiin koska olen nyppinyt ne joskus kauan aikaa sitten huonoksi! Eniten mietityttää että tuleeko niistä luonnollisen oloiset ja hyvät! Olen kuullut kauhu tarinoita huonoista kulmista…!Mistä voi ostaa tuota kulmaväriä mikä oli sinun blogissa esittelyssä? Jospa testaisi sitä ja miettisi vielä kestokulmia!!Rasittavaa vaan joka aamu piirrellä kulmat!!😬😀

    • marja

      No juuri tuon vuoksi minäkään en ole aiemmin edes harkinnut kulmien pigmentointia. Muistan kuinka eräs työkaverini otti kulmat joskus vuosia sitten ja apua niistä tuli aikas kauheat (ainakin aluksi) – mustat paksut palkit. Mutta nykyään tekniikat ovat kehittyneet ja monet kulmat näyttävät tosi hyviltä!

      Tuo kulmaväri ostettiin tyttären kanssa Kicksista, siellä on yksi kokonainen hylly täynnä näitä Anastasian kulmavärejä ja -kyniä :D Meinasin tulla jo valinnanvaikeus… kunnes ihan lonkalta valittiin tuo puuterimainen tuote ja sävykin osui nappiin…

      • Katja

        Ok kiitos tiedosta! Tarviikin käydä sitä ostamassa ja testata! Olen koittanut aika monia kulmakyniä/ värejä. Nyt huomasin että Dermosilillekin oli tullut uusi kulmaväri. Tarvii sitäkin varmaan testata! Mukavaa viikonloppua!😀

  • SiniK

    Minulle tehtiin kulmat noin vuosi sitten ja väri haalistunut jonkin verran. Värin pysymiseen vaikuttaa ihotyyppi rasvoittuvasta ihosta väri kuluu nopeammin. Olen reilu 40 vee, oten en halunnut muodissa olevia suuria tummi kulmia vaan luonnolliset, jotka “sulautuvat” kasvoihin myö silloin, kun iholla ei ole meikkiä. Voin lämpimästi suositella Studio Anastasiaa Tampereella. Facebookissa hänellä on sivut, josta voit käydä kurkkaamassa hänen tekemiään kulmia.

  • Sarita

    Ainoat”ihmismäiset” kestokulmat joita olen nähnyt ovat Suvi Tiilikaisen tekemiä, uskomattoman luonnolliset!

    Ne tummat kuin tussilla väritetyt joita on tatuoitu tähän asti on kyllä jotain joiden kuvailuun sanat ei riitä… 😲 Joku vielä maksanut sellaisten hirvitysten takomisesta keskelle kasvojaan?!

  • Vierailija

    Microblading (eli kulmakarvojen imitointi ns. tatuointimeiningillä) oli kivulias kokemus – kipukynnykseni edes ole järin matala.

    Ääriviivat kulmiin tehdään ilman puudutetta terävällä veitsellä repien ihoa auki. Se sattuu kun tuo kulma-alue on niin herkkä muutenkin.

    Tuohon kannattaa varautua. Henkilökohtaisesti jäi vähän traumoja. :D Lopputulos on ollut näpsäkkä, mutten ole epäsymmetriseen muotoon tyytyväinen. Tekijä ei ollut mielestäni riittävän hyvä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Toimitus suosittelee