kakku jota mies(kin) otti kaksi palaa

cheesecake with caramel and popcorn

Aurinkoista loppiaista! Voi mikä keli ulkona onkaan! Niin kirkasta ja niin kylmää. Toistelen tätä samaa joka vuosi – sitä, kuinka rakastan tällaisia kunnon pakkasia. Vaikka ulkona onkin kylmä, tarkoittavat kovat pakkaset yleensä aina myös pilvetöntä taivasta. Ja niin tänäänkin. Ulkona -25, sisällä onneksi hieman lämpimämpää kiitos takassa palavan tulen.

Piti jo eilisiltana tehdä tämä postaus mutta en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin jääkiekkoon :) En tosin uskaltanut juurikaan peliä katsella kuin sivusilmällä mutta tuossa silti istua nökötin nojatuolissa koko illan jännittämässä. PAITSI voittomaalin aikana. Päätin nimittäin Venäjän tasoitusmaalin jälkeen ryhtyä riisumaan kuusta ja enkö imuroinut neulasia juuri pelin ratketessa Suomen maaliin. Tuo kuusi olisi pitänyt kiikuttaa veks jo viikko sitten, se näet tiputtaa kaikki neulasensa ihan just… Oikein odotan muuta perhettä Tahkolta tänään kotiin – pääsee mies katkomaan kuusen suoraan jätesäkkiin.

Mutta nyt asiaan eli näiden kuvien kakkuun. Kaikki tosin taitavat olla jonkinsortin kevennyskuurilla mutta niille, jotka (allekirjoittaneen tavoin) aloittavat terveellisemmän elämän vasta loppiaisen jälkeen, tässä viimehetken vinkki kahvipöytään. Popcorn-kermatoffee-juustokakku. Kunnia tästä kakusta menee Pastellimajan Hannalle. Tiesin nimittäin heti Hannan postauksen nähtyäni, että tuota kakkua minun olisi vielä leivottava ennen sitä kevyempää elämää :D Niinpä tartuin viime viikonloppuna mummiukkilassa tuumasta toimeen – taka-ajatuksena saada kakku myös kuvattua mummilan pöydällä. Tuo vanha ja kulunut pirtinpöytä kun on kaunein pöytä mitä tiedän ღ

Noudatin muuten Hannan reseptiä mutta kakkupohjan kaurakeksit vaihdoin jälleen Marie-kekseihin sillä olen todennut ne sopivan kevyiksi näihin erilaisiin juustokakkuihin – aivan kuten tässä ykköslempparissani sitruunajuustokakussa. Harkitsin tekeväni kakun ilman liivatetta (hieman runsaammalla tomusokerimäärällä) mutta en kuitenkaan uskaltanut ottaa riskiä sen hyytymättömyydestä joten noudatin siis alkuperäistä ohjetta liivatteineen. Ja tästä kakusta taisi tulla sitruunajuustokakun ohella ihan ylivoimainen suosikkini! Kakku oli hyvää sellaisenaan, ilman popcorniakin mutta popparit toivat makumaailmaan tosi kivan lisän. Ja vaikka kakkuun tuli reilusti Omar-karkkia, ei se silti ollut mitenkään ällömakea. Jopa mies otti kakkua kaksi palaa. Siis se mies, joka ei yleensä pidä mistään makeista leivonnaisista…

cheesecake with caramel and popcorn2
cheesecake with caramel and popcorn5
cheesecake with caramel and popcorn9
cheesecake with caramel and popcorn10
cheesecake with caramel and popcorn6
cheesecake with caramel and popcorn4

cheesecake with caramel and popcorn7
Nyt vaatteet niskaan ja ulkoilemaan! Ihan ensimmäiseksi mun on tosin saatava auto käyntiin jotta pääsen ostamaan jonkun keväisen kukkakimpun tuon varisevan joulukuusen tilalle :) Voi kunpa jostain löytyisi valkoisia papukaijatulppaaneja! Tai leinikkejä, tai anemoneja.

Pirteää pakkaspäivää kaikille!

  • Nanni

    Juustokakut on niin nameja. Jouluksi tein suklaajuustokakun jonka ohjeen bongasin pirkkalehdestä. Tosi kauniita kuvia sulla.

    • marja

      Niinhän ne on! Mä en olekaan ikinä tainnut tehdä suklaista juustokakkua! Pitänee tuokin virhe korjata mitä pikimmiten :) Muistan kyllä katselleeni ohjetta Pirkassa. Ja kiitos – vaikka näidenkin kuvien ottaminen oli aikamoista taistelua hämäryyttä vastaan…

  • Hanna

    Ompa kauniin näköinen! Pitää muistaa tämä kun seuraavan kerran tarvitaan kakkua. Nyt tosin hetki tarjoillaan hedelmiä kahvipöydässä. Ei muuta, mutta jäin pahasti kiinni joulusuklaisiin :) Muuten syön kyllä melko terveellisesti, mutta tuo suklaa on paheeni. Ja nyt joulun jälkeen huomaan kaipaavani sitä vähän joka ilta…

    • marja

      Juu pistähän kuule tämä ohje muistiin! Mäkin pistän seuraavaa kertaa varten sillä tuo oli niin hyvää – ja kivalla tavalla hieman erilainen! Mä kanssa olen syönyt suklaata enemmän kuin laki sallii… tosin tällä viikolla mun ei ole jostain syystä tehnyt suklaata yhtään mieli. Varmaan eka kerta ever :D Voiko mun suklaakiintiö olla vihdoinkin täynnä??? :D

      • Hanna

        Tää oli kyllä namia! Tänään tein jo toista kertaa huomisia synttärikahveja varten. Toimii myös suolapähkinöiden kanssa.

  • Muuttuvakotini Päivi S

    Juustokakut ovat ykkös suosikkeja. Pitääpä kokeilla joskus tuotakin, kivan näköinen. Sulta löytyy kyllä kivoja ohjeita, kiitos niistä. Juustokakut ovat vielä helppo tehä, en nimittäin ole mikään himo leipuri….joten nämä onnistuu jopa meikäläiseltä :)

    • marja

      Samoin mun suosikkeja! Jäätelökakkujen ohella :) Tuosta sai helpolla kivan näköiset – poppareita ja toffeekastiketta vaan keko kakun päälle :)

  • Hanna/ Pastellimaja

    Meillä mies maistoi teelusikallisen :D. Se tosin oli jo urhoollista häneltä. Ihania valoisia kuvia sulla, mulla meni hämäräpuuhiksi. Hei ja ei täälläkään kaikkein kevyintä linjaa vielä vedetä, pikku hiljaa, kun on tyhjennetty tuliaissuklaat eka kaapeista kummittelemasta.

    • marja

      Vai teelusikallisen :D :D Meillä tuo tosiaan yllätti ottamalla lisääkin… ihan vapaaehtoisesti! Aika hämärää oli mullakin kuvaushetkellä mutta valotin kuvia aikalailla… Ps. Opin juuri, että sitruuna hyydyttää juustokakun itsestään eli ehkä siinä syy miksi se mun sitruunajuustokakku hyytyy ihan ilman liivatettakin?! Ainakin yksi hyvä syy :) Täällä myös rasiallinen suklaata odottaa… pakko ehkä syödä koko rasia vielä tänä iltana.

      • Hanna/ Pastellimaja

        Ihan pakko :D! Kuulostaa niin tutulta!! Täytyy opetella ton tomusokerin kanssa pelaamaan, jos se sais tosiaan kakun jämähtämään paremmin. Ja sitruunajuustista on mieki joskus tehnyt, mutta liivatetta oon siihenkin surutta laittanut. Täytyypä kokeilla joskus ilman.

  • Johanna

    Näyttää aika herkulta. Todella kaunis tuo pöytä tosiaan. Mitä puuta se mahtaa olla kun ei ole kellastunut yhtään?

    • marja

      Eikös olekin, siis kaunis pöytä! Olen sitä ihaillut kaikki nämä vuodet. Yritin just mieheltä kysellä mitä puuta tuo on mutta eipä hänellä ollut aavistustakaan. Pöytä on anyway kauniisti kulunut ja hieman ehkä tuollainen harmahtava eli ei tosiaankaan yhtään kellastunut. Siinä näkyy monen vuosikymmenen elämän jäljet ja lankkujen väliin jääneet leivontajauhot <3

  • AnuElina

    Onpas herkullisen kuuloinen ja näköinen! Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii varmasti.

    • marja

      Juu niin toimii! Vaikka hieman aluksi epäilinkin niin toimi tosi hyvin. Niin hyvin, että mun oli pakko ottaa lisää poppareita ja toffeekastiketta kakunpalani päälle :P

  • Minttu

    NAMS! Sinäkin teit tätä, seuraavaksi menee minullakin kokeiluun. Pitäis vaan päättää että ennen vai jälkeen kevyemmän elämän ;) Herkulliset ovat kuvasikin!

    • marja

      No nam tosiaan :) Pakkohan mun oli kun tämän Hannalta bongasin… Mä kun tykkään niin makean ja suolaisen yhdistelmästä, ja tässäkin tuo yhdistelmä toimi hyvin. Jopa paremmin kuin osasin odottaa! Tai no, toki popparit ja toffee sopivatkin yhteen mutta näemmä ne passasivat myös juustokakun kanssa :) Kokeilehan siis ihmeessä! Jossain välissä ;) Mulla vielä viimeinen herkutteluilta meneillään ennen kevyttä elämää.. tosin miehellä on ylihuomenna synttärit joten saattaa kevennys jäädä varsin lyhyeksi :D

  • Mari S

    Siis, onpas taas aivan ihanan näköinen cake! Toi on kyllä pakko kokeilla… :)! Varmasti hyvää!

    • marja

      Hei ja niin helpolla hyvännäköistä! Popparia ja toffeekastiketta vaan päälle ja se on siinä :) Toki itse kakussa oli normijuustokakkua hieman enemmän työtä kun piti sulatella Omarit kermaan mutta aika helppo silti.

  • Sus-anna

    Täytyy kokeilla! Sitruuna muuten hyydyttää itsessään, joten siksi sitruunakakku hyytyy ilman liivatetta :)

    • marja

      Ahaa, ilmankos se sitruunajuustokakku hyytyy loistavasti ilman liivatetta :D Enpä ole tuollaistakaan tiennyt.

  • Mariina

    Todella kaunis kakku ja pakko kokeilla. Snä et ilmeisesti laittanut tuota valkosuklaata mitä Pastellimajan Hanna oli laittanut ?

    • Hanna/ Pastellimaja

      Minäkin kommentoin tähän väliin, että valkosuklaa oli mulla vaan hätäsuojelua, kuvittelin itse asiassa, että omar ei sekoittuisi juustokermamassaan niin tasaisesti. Ja pelkäsin, että ne kohdat, joissa ei ole omaria maistuu ihan puulta. Kauheeta siis, jos kakku ei oiskaan ollut makea :D. Mutta tosiaan, omarit sekoittui kuitenkin kauttaaltaan.

  • Giselda / Coffee Table Diary

    Wau, miten ihanan herkullisen näköinen ja kuuloinen kakku. Täytyy kokeilla, kiitos vinkistä! :)

  • Sommarbacka

    Voi, miten upea kakku, eilen jo instassa ihailin sitä <3 Ehkä joudun tätä kokeilemaan ensi viikolla synttäreille :) Löysin joulun aikaan papukaijatulppaaneja, mutta niissä oli taas se sama vika mistä sinäkin joskus sanoit, se että ne menee ruskeiksi eikä aukea ollenkaan. Mukavaa pakkaspäivää <3

  • SANNA

    Suolataanko popparit?

  • SANNA

    Suolataanko popparit?

    • marja

      Tein itse mikropoppareista ja eikös niissä ole suolaa valmiiksi? Eli joo, mun mielestä pointti on just siinä makean (omarit) ja suolaisen (popparit) liitossa :)

  • Henni

    Kuinka monelle tuot yhdetä reseptistä/kakusta suurinpiirtein riittää? Ja tarkoitatko niitä nostalgisia ohuita mariekekejä? Myydäänkö niitä vielä 👼 Tulee niistä lapsuus ja mökkikesät mieleen…

    • marja

      No mä tein tuon kakun tosiaan pienimpään irtopohjavuokaan eli reilusti alle 20 cm halkaisijaltaan. En saanut vuokaan mahtumaan koko täytettä (loput syötiin jälkiruokana marjojen kanssa, nam!!) vaikka niin korkean kakusta teinkin kuin vuoka antoi myöten. Me syötiin kakku kuuteen pekkaan melkein kokonaan :D Tosin jokainen otti pari isoa palaa. Eli kyllä tuosta luulisi kymmenelle hengelle riittävän ainakin? Ja juujuu, juuri niitä Marie-keksejä mistä tulee mieleen oma lapsuus :) Niitä myydään edelleen ja maistuvatkin ihan samoilta – eli tavallaan ovat aika mauttomia mutta toimivat mun mielestä just hyvin esim. tämän kakun pohjana. Ps. ei kannata murskata keksejä ihan hienoksi jauhoksi sillä silloin siitä pohjasta voi tulla rasvan kanssa niin kova ettei sitä saa helposti leikattua. Mieluummin jättää muruset hieman isommiksi.

  • Jonna

    Hei! Olen odottanut jo jonkin aikaa tilaisuutta kokeilla tätä kakkua. Se kuulostaa ja näyttää niin herkulta! Huomenna se hetki sitten koittaa… :D Mutta mietin, että miten kermatoffee pysyy juoksevana jos siitä jätetään osa odottamaan koristelua?

    • marja

      Noniin.. hyvää kannattaa odottaa ;) Mä tein tätä tosiaan jo pari viikkoa sitten uudemman kerran.. ja söin varmaan puolet kakusta itse :D Tyttöjen kaverit maistoivat kakkua myös ja kovasti tykkäsivät.. toivottavasti teilläkin tykätään! Se kermatoffee kovettuu jäähtyessään joten ennen koristelua se kannattaa käyttää nopeasti hellalla jotta notkistuu hieman. Mutta niin ettei ole liian lämmintä kun sitä kaataa kakun päälle. Tein saman kakun uudelleen pari viikkoa sitten ja keksin jäähdyttää kermatoffeeta ulkona pakkasessa ennenkuin sekoitin sitä itse massaankaan (kun jotenkin tuntuu ettei kuumaa toffeeta voi sotkea tuorejuustoon?)… ja kas, sehän hyytyi 20 asteen pakkasessa ihan kovaksi… ja taas hellalle :D

  • SANNA

    Kiitos tiedosta. Perjantaina olis tarkoitus tehdä tää kakku.

  • Tiia

    Syötiin tätä eilen ystävillä ja kamu oli bongannut reseptin täältä. Huumavaan hyvä kakku! Miehelle terkkuja Jussilta ja kivaa sunnuntaita <3

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Toimitus suosittelee