Taiteilija Marjatta Tapiola: ”En häpeä esitellä maalauksiani ostajille”

Nuorena Marjatta Tapiola auttoi äitinsä kauppapuutarhassa ja myi mekkoja emännille tätinsä vaateliikkeessä Sysmässä. Se kouli paitsi työntekoon ja haaveiden toteuttamiseen ja siihen, että toimeentulon saadakseen on uskallettava myydä tauluja.

Taiteilija Marjatta Tapiolan uudet, valmiit työt ovat helsinkiläisessä huippugalleriassa. Siksi vanhaan puimalaan rakennetun ateljeen seiniin ei nojaa yhtään maalausta, vain kehyksiin pingotettuja kankaita, nurinperin.

Nuorempana hän koki näyttelyn valmistuttua, ettei pysty enää maalaamaan mitään. Vieläkin hän näkee ensin virheet, mutta kykenemättömyyden tunnetta ei tule.

– Olen sattumalta kiinnostuneempi maalaamisesta kuin koskaan ennen. Alan hiljalleen saada tekniikan haltuun, ja sen hyödyntäminen inspiroi minua. Se mitä haaveileen maalaavani, ei välttämättä olekaan tavoittamatonta.

marjatta tapiola
Mäyräkoira Artsi jäi asumaan Mataristoon. Se tuli Marjatan Kerttu-äidin hoitajan matkassa.

Taiteilija työputkessa

Edeltävät puolitoista vuotta Marjatta on tullut ateljeehen viimeistään aamuseitsemältä ja palannut taloonsa illalla kahdeksan ja kymmenen välillä. Hän on syönyt kellontarkasti ja päättänyt työpäivänsä saunomiseen ateljeetiloissa, sillä maalaaminen on likaista työtä.

Viikonloput hän on pitänyt vapaina lukuun ottamatta viimeisiä aikoja ennen näyttelyä. Hän on huomannut, ettei ihminen jaksa ilman lepoa.

Työputkessa Marjattaa häiritsee kaikki, mikä ei koske hänen omaa hyvinvointiaan.

– Hermostun puheluista ja ihmisistä. Jokainen kalenterimerkintä aiheuttaa häiriön ja stressin. En pysty kylällä small talkiin, koska mun täytyy säilyttää juttuani päässäni. Onneksi täällä ihmiset ovat tottuneet siihen.

Lue myös: Kirjailija Kirsti Manninen: ”Lukihäiriö ei hidasta työntekoani, päinvastoin”

marjatta tapiola
Marjatta Tapiola maalaa entiseen puimalaan rakennetussa tilavassa ateljeessa. Butterfly-klassikkotuolin hän osti itselleen syntymäpäivälahjaksi.

 

Asiallisia pelkoja

Mataristoon johtaa komea kuusikuja. Pihan toisella laidalla seisoo keltamullattu, matala talo. Toisella laidalla on puimala, nykyinen ateljee. Heinä heiluu pienessä tuulessa. On hiljaista.

Marjatan lapsuudessa ja nuoruudessa vilske oli melkoinen; nykykielellä talo eli 24/7. Tilalla oli lypsykarjaa, hautaustoimisto, ruumisarkkuliike ja kauppapuutarha.

Kerttu-äiti järjesti kukkanäyttelyitä ja sitoi itse upeita kimppuja. Marjatalle kuitenkin sanottiin, ettei hänellä ole tarpeeksi lahjoja taiteilijan uralle.

– Äiti tiesi, ettei jokainen osaa tehdä edes kukkakimppua, saati maalausta. Siksi hänellä olikin käsitys taiteilijan työn vaativuudesta ja asiallinen pelko ammatin vaikeudesta. Oli myös suhteellisen realistinen ajatus, että taiteesta haaveileva maalaistalon tytär ei ole tarpeeksi lahjakas alalle.

Tyttärestä toivottiin ekonomia, mutta tämä keskeytti lukion ja meni tätinsä vaatekauppaan myymäläapulaiseksi.

– Esiteltyäni kaksi vuotta crimplene-leninkejä emännille en yhtään häpeä esitellä myös maalauksiani isännille ja emännille. Yhden ja toisenkin kerran olen soittanut sukulaisille ja keräilijöille ja kohteliaimmin pyytänyt, voisiko joku ostaa taulun.

Niinkin on käynyt, että ostaja on lähettänyt soiton perusteella rahat ja valinnut työn myöhemmin.

Tuotto riitti pesulalaskuun

Mataristossa näyttää siltä, että asiat ovat hyvin. Vanha talo on korjattu täydelliseen harmoniaan. Siellä asuu ja työskentelee menestyvä ja arvostettu taiteilija.

Mutta usein on ollut jopa epäinhimillistä.

– Olen halunnut vain maalata enkä ole pitänyt taloudellista epävarmuutta muuna kuin ammatin haittana. Silti kuukausipalkkaisen ihmisen turvallisuudentunne on ollut usein suunnattoman kateuden aihe.

Marjatalle on sanottu, että taiteilija on tylsä puhuessaan rahasta. Kuin hän eläisi suloisessa, vieraantuneessa esteettisessä todellisuudessa.

Hän kertoo pari valaisevaa muistoa rahasta.

Ensimmäisestä, kiitetystä näyttelystään hän myi yhden teoksen. Se kattoi hädin tuskin pesulalaskun, sillä aloitteleva taiteilija oli pesettänyt ison pyykin lastenvaatteista lakanoihin.

1990-luvulla hän seisoi Taidekeskus Salmelan huoneessa maalaamiensa ihmisten pääkallojen keskellä ja toivoi, että joku tulisi edes sisälle. Se näyttely ei ollut menestys, mutta sittemmin pääkallot ovat löytäneet ostajansa.

Lue myös: Muotoilija Markku Piri: ”Rakastan värejä ja astioita”

marjatta tapiola
Marjatta Tapiola: Härkä, 2017, öljy ja tempera kankaalle, 150.5 x 200 cm. Kuva Galerie Forsblom.

Gallerian seiniltä katsovat härät, levätessäänkin kahlitsemattomat. Härkä miellyttää Marjattaa suuresti, muttei tietoisesti. Ehkä osa taikaa tulee maalaislapsuudesta.

– Osaan lypsää. Olen painanut poskeni lehmän mahaa vasten ja tuntenut navetan ihanan kodikkuuden.

marjatta tapiola
Marjatta Tapiola: Minotauros ja kallo, pljy ja tempera kankaalle, 152 x 152 cm. Kuva Galerie Forsblom.

 

Härkä ja lehmä kuuluvat myös antiikin mytologiaan. Marjatan töissä esiintyy Minotauros, jolla on miehen vartalo ja härän pää.

– Minotauros on hauska tapa maalata miehiä panematta heille kasvoja, hän naurahtaa ja lisää maalanneensa myös olennon isän ja äidin.

Vapaissa maalauksissaan Marjatta tavoittelee näkymättömiä kuvia. Ne syntyvät kuin ilmestykset.

Mutta hän pitää myös muotokuvista. Tärkeä syy on, että muotokuva on ainoa maalaus, joka todennäköisesti maksetaan, koska se on tilattu. Lisäksi mallin kanssa työskentely on kiinnostavaa.

Nuorena hän ei uskaltanut puhua mallin kanssa, ja joku saattoi nukahtaakin. Nykyään rupatellaan.

– Muotokuvassahan ihmisen tulee olla samanlainen kuin muiden ihmisten kohdatessa hänet. Jos hän vaipuu yksinäisyyteen tai mietteisiinsä, hän on sellainen, jollaisena toiset eivät häntä näe.

marjatta tapiola
Marjatta Tapiolan maalaama muotokuva eduskunnan puhemies Sauli Niinistöstä herätti valmistuttuaan, vuonna 2013, paljon huomiota. Tapiolaa luonnehdittiin muotokuvamaalauksen perinteen rikkojaksi, mutta suurenmoisella tavalla. Kuva Eduskunta.

Marjatta Tapiolan näyttely Galerie Forsblomilla Helsingissä on esillä 13.8. asti: Galerie Forsblom

Lue Marjatta Tapiolan koko haastattelu Oma Aika -lehden numerosta 8-9/2017.

Lue myös: 

Tältä näyttää taiteilijatalo, jossa Oiva Toikka ja Kaj Franck ovat asuneet

Muotoilija-taiteilija Teemu Järven kodissa näkyvät eräretket ja rakkaus luontoon

Tältä näyttää muotisuunnittelija Ilona Pellin yli satavuotias torppa Iitissä

teksti Anna-Liisa Hämäläinen
kuvat Fabian Björk

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest