Taide vetää kiehtovaan Berliiniin

Berliinissä kuvataide tarjoaa vinksahtaneita mielentiloja ja vie outoihin ympäristöihin, kuten natsien bunkkeriin.

Natsit vaalivat aikoinaan vanhaa, klassista taidetta. Menneisyys saa pitkän nenän, kun natsi-Saksan pääarkkitehdin Albert Speerin suunnittelema betonibunkkeri täytetään kokeilevalla nykytaiteella.

Bunkkeri rakennettiin toisen maailmansodan aikana 1942 siviiliväestön suojapaikaksi. Sittemmin paksujen seinien suojissa on pidetty esimerkiksi hillittömiä tekno- ja fetissibileitä.

Nyt bunkkeri kuuluu Christian ja Karen Borosille, jotka asuvat katolle rakennetussa huoneistossa. Turisteilla on pääsy alakerrosten ikkunattomiin betonikennostoihin, joissa on Borosien yksityinen kokoelma.

Näyttely on taiteelliselta tasoltaan tinkimätön. Elämykseen antaa lisäpotkua ahtaanpaikankammolla flirttaileva tila.

Bunkeri

Parvisänky ja pakoluukku

Suurin osa teoksista on huoneen kokoisia installaatioita tai isoja veistoksia. Tervetuliaisiksi kävijä altistuu hälyäänelle, kuin voimistetulle avaruuden taustakohinalle, jota lattialle pystytetyt mustat levyt säristen toistavat. Matalahko katto kirkkaine loisteputkivaloineen viimeistelee häiriintyneen tunnelman. Oudosta tunnelmasta on vastuussa puolalaissyntyinen taiteilija Alicja Kwade.

Myös seuraavien huoneiden teokset kommentoivat avaruutta, alkuräjähdystä ja kosmosta kuin vastakohtana bunkkerin ikkunattomalle toivottomuudelle.

Mutta sitten tunnelma kevenee. Yksi hilpeimmistä ja helpoimmin lähestyttävistä töistä on ruotsalaisen Klara Lidénin Teenage Room. Huoneen nurkassa jököttää yksikseen synkkä musta parvisänky – ja toisessa nurkassa on pakoluukku ulos. Oveen on asennettu mekanismi, jonka takia se paukahtaa kiinni erityisen kovaäänisesti, kuten teinien ovet usein paukahtavat.

Karut seinämerkinnät

Bunkkerin yläkerroksista välikattoja on poistettu niin, että osa tiloista on hyvin korkeita, ehkä jopa kahdeksanmetrisiä. Monien huoneiden seinät on maalattu valkoisiksi, mikä luo galleriamaisuutta ja työntää menneisyyttä etäälle.

Silti porraskäytävissä käyskennellessään ei voi olla ajattelematta tilan alkuperäistä käyttötarkoitusta. Hallitilojen betoniseinät on jätetty alkuperäiseen uskoonsa, ja seinissä ovat säilyneet karut merkinnät, kuten ”A1”, ”C3” ja ”Rauchen verboten”.

Kävijä voi tuntea itsensä todella onnekkaaksi, kun hän kulkee täällä kuvataiteen perässä. Toiset ovat piileskelleet näissä huoneissa henkensä edestä.

Palavaa kumin käryä

Ajan kulumista pohtivat myös Michael Sailstorferin teokset, kuten huonetta täyttävä popkorn-kone ja hiljalleen kuluva autonrengas, josta leviää koko kerrokseen palavan kumin käry.

Boros-bunkkerin taiteilijoista kuuluisimpia on kiinalainen supertähti Ai Weiwei, jolta on esillä neljän ihmisen korkuinen, paloista rakenneltu kelopuu. Weiwein töissä puun on nähty symboloivan esimerkiksi rauhaa.

Pääsy bunkkeriin edellyttää ennakkoilmoittautumista puolitoistatuntiselle ohjatulle kierrokselle. Ilmoittautua kannattaa netissä jo hyvissä ajoin ennen matkaa.

www.sammlung-boros.de

Hamburger Bahnhof

Hamburger Bahnhof kutsuu leikkiin

Nykyisen päärautatieaseman lähellä sijaitseva Hamburger Bahnhof näyttää ulkoa yhä aidolta rautatieasemalta, vaikka se on ollut museokäytössä jo yli sata vuotta. Nykytaiteen museo siitä tuli vuonna 1996.

Sen sydän on avara pääaula, jonka vaihtuvaan näyttelyyn saa onneksi lippuja erikseen. Ei siis ole pakko kiertää koko valtavaa museokompleksia, jonka näyttelytilat ovat miltei yhtä etäällä toisistaan kuin lentokentän terminaalit.

Jos aikoo kiertää koko museon, vaikka valikoiden, kannattaa varata vähintään kolme tuntia aikaa.

Pääaula on taiteilijalle haasteellinen tila, jos haluaa teoksen istuvan ympäristöönsä. Meidän vierailumme aikana nähtävillä oli Michael Beutlerin laaja tilataideteos, joka onnistui tehtävässään.

Teos oli sovitettu täydellisesti rautatieaseman korkeaan avaruuteen, katon risteileviin holvimaisiin rautarakenteisiin, jykevin pylväisiin ja ruudutettuihin ikkunoihin.

Lapsiperheiden suosikki

Beutlerin teoksen paperi-, pahvi- ja muovirakennelmien outo sekamelska muistutti rakennustyömaata, ja työmaa se tavallaan olikin. Taiteilija ryhmineen työsti teosta yhä ennalta sovittuina päivinä.

Teos pani miettimään ennen muuta elämän ja työn alituista keskeneräisyyttä. Tuleeko mikään koskaan valmiiksi? Jos uskalsi koskea teokseen välittämättä univormupukuisten näyttelyvahtien haukankatseista, sai palkinnon.

Hallin keskelle rakennettua valtavaa pyöröseinämää pystyi liikuttamaan, ja kun istui sisällä karusellia muistuttavissa penkeissä, tunne oli kuin junamatkustajalla, joka katsoo ikkunasta ja luulee aseman liikkuvan, vaikka liikkeessä on oma juna.

Alle 18-vuotiaat pääsevät tähän museoon ilmaiseksi, mikä ehkä osaltaan selittää sitä, että käyntimme aikana paikalla oli paljon lapsiperheitä. Jos lasten kanssa aikoo taidemuseoon, tämä onkin oiva kohde.

Museo tarjoaa kaikkiaan ennakkoluulotonta ja häpeilemättömän leikkisää taidetta, josta on pönötys kaukana – siis nykytaidetta parhaimmillaan.

Grafitti

Graffitiapinoiden jäljillä

Katujen värikkyys varmistaa sen, ettei Berliinissä pääse pakoon taidetta, vaikka sitten jättäisi väliin kaikki galleriat ja museot.

Berliinin eri kaupunginosia kolutessaan matkailija nauttii kummallisista näyteikkunainstallaatioista, provokatiivisista alastonfiguureista, satunnaisista stencil-bongeista ja kerrostalon päätyseiniä elävöittävistä maalauksista.

Jotkut teokset ottavat kantaa ja esimerkiksi arvostelevat kaupallista kulttuuria, mutta toiset vain tuovat väriä ja iloa katukuvaan.

Katutaidenautinnosta on kiittäminen paitsi teosten tekijöitä myös kaupunginisiä ja -äitejä, jotka eivät maalauttele seiniä valkoiseksi. Poliisi voi ottaa katutaiteilijan rysän päältä kiinni, mutta kun teos on kerran tehty, virkavalta voi katsoa sen olemassaoloa läpi sormien. Hyvä niin!

Katutaidekierros tilauksesta

Katutaiteen ystävän kannattaa poiketa ainakin Rosenthaler Strasse 39:ään, jossa sijaitsee räikeäksi töhritty sisäpiha. Pihan perällä toisessa kerroksessa on sarjakuvaan ja katutaiteeseen erikoistunut kauppa ja galleria Neurotitan. Sieltä voi hankkia kotiin viemisiksi kansainvälistä laatukirjallisuutta katutaiteesta.

Jos kuitenkin yhä janoaa lisää, voi varata netistä paikat katutaidekierrokselle. Niin me teimme.

Luulimme, että kierroksella ihasteltaisiin muurinjäänteitä muiden turistien vanavedessä ja kuunneltaisiin yleviä puheita elävästä graffitikulttuurista suurkaupungin moniarvoisuuden äänitorvena.

Mitä vielä! Rastapäinen oppaamme Ruben johdatti meidät suoraan syvälle undergroundiin, lainsuojattomien spreijaajien jäljille.

katu

Riippumattomat hiipparit

Kävelimme kolmisen tuntia pitkin Mitten ja Kreuzbergin hiljaisia takapihoja, paikkoja, joihin turisti ei yleensä päätyisi. Meille osoitettiin varmaankin kaikki alueen vallatut talot.

Näimme seinissä jos jonkin sortin graffitia, liimattua paperikollaasia ja jopa yhden styroksimassasta askarrellun kolmiulotteisen työn.

Mieleen painui oppi siitä, etteivät kaikki kaupunkikuvaa täplittävät räväkät kuvat ole katutaidetta. Opas kertoi, että suurin osa niistä on vain ”seinämaalauksia”, usein kiinteistön omistajan tilaamia. Oikeana katutaiteena sopi hänen mukaansa pitää vain riippumattomien hiippareiden töitä.

Se kuulosti oudolta, etenkin, kun lailliset työt ovat usein visuaalisesti kiinnostavimpia. Laittomien taso vaihtelee töhrystä mestariteokseen. Yhtä kaikki, on ihailtava lainsuojattomien spreijaajien uhkarohkeutta, nopeutta ja kiipeilytaitoa. Monet työt on maalattu ylös kattoparrujen tuntumaan.

www.neurotitan.de

www.slowtravelberlin.com/tours/berlins-street-art-scene/

 

Liput etukäteen netistä

Vanhassa kansallisgalleriassa taide-elämystä voivat himmentää jonotus ja ruuhka. Liput kannattaa varata etukäteen netistä – ja vaikka lippu olisi plakkarissa, kannattaa varautua jonotukseen.

Sisällä museossa ihmismassat virtaavat salista toiseen, ja vaatii erityistä tahdonlujuutta pysäköidä hartiaparinsa hiukankin pidemmäksi aikaa huipputeoksen ääreen.

Berliinissä on myös uusi kansallisgalleria, Neue Nationalgalerie, joka keskittyy 1900-luvun kuvataiteeseen, mutta siellä on käynnissä monta vuotta kestävä remontti.

Ekspressionistisen maalaustaiteen harrastajaa kiinnostaa kenties käynti Brücke-museossa kaupungin lounaispuolella. Saksan Dresdenissä 1900-luvun alussa perustettu Brücke-ryhmä pyrki uudistamaan oman aikansa maalaustaidetta.

 

shop.smb.museum/#/

www.bruecke-museum.de

 

teksti Sanna-Kaisa Hongisto ja Pasi Salonen

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest