”Syömishäiriöisen pitää löytää elämäänsä jotain tärkeämpää”

Kun syömishäiriöön kerran sairastuu, se saattaa pitää otteessaan vuosikymmeniä. Asta Leppä on kipuillut sairauden kanssa suuren osan aikuiselämästään.

Yksi perunapiirakka, purkki jogurttia, muutama lusikallinen ananasta ja neljä kiiviä. Kuulostaa mukavalta, terveelliseltä pikku välipalalta.

Paitsi että se oli kaikki, mitä Asta Leppä söi. Koskaan.

Hän muistaa tismalleen, miten syömishäiriö alkoi. Hän päätti niin.

– Nyt loppuu mässytys ja alan lenkkeillä. Niin mä ajattelin.

Syömishäiriö on luonteeltaan addiktiosairaus, aivan kuten alkoholismi. Sairastuneella ei ole terveitä keinoja käsitellä vastoinkäymisiä ja niiden aiheuttamaa ahdistusta.

– Anoreksia loi elämään erikoisen kaksoisvalotuksen. Toisaalta janosin huomiota; toisaalta en pystynyt ottamaan sitä vastaan, Asta muistelee.

Lopputuloksena oli vääristynyt ja pakonomainen käytös, joka lipui yhä kauemmas tavallisesta arjesta. Minuus pysyi kasassa vain siten, että syömiselle piirsi tiukat rajat, joista ei tarvinnut neuvotella.

Syömishäiriö on nokkelien ihmisten sairaus

Asta oli 28-vuotias, kun hän hakeutui työterveyslääkärin kautta tutkimuksiin. Niistä kävi ilmi, että kalium- ja natriumarvot olivat hälyttävällä tolalla. Kuulo- ja näköaisti olivat heikentyneet, suoliston toiminta vioittunut. Ohutta vartta kannatteleva luusto oli hapertunut liki neljäsosan. Pulssi hakkasi verkkaisesti.

”Kun löin kolikot tiskiin, tiesin tasan tarkkaan, etteivät pullat pysyisi kauaa sisuksissa.”

Myös hampaiden kaulat olivat kärsineet, sillä kuten anorektikoilla usein tapahtuu, syömishäiriö oli vuosien mittaan saanut bulimian piirteitä. Ei ollut mitenkään tavatonta, että Asta paineli tavallisena talvi-iltana lähimmälle huoltoasemalle ostamaan itselleen pussillisen voipullia.

– Kun löin kolikot tiskiin, tiesin tasan tarkkaan, etteivät pullat pysyisi kauaa sisuksissa.

Asta älysi tarvitsevansa apua. Hän osallistui erilaisille avohoitojaksoille, mutta tulokset olivat sanan kaikissa merkityksissä laihoja. Hoito-otteen olisi pitänyt olla toisenlainen. Nyt Astaa kehotettiin pitämään ruokapäiväkirjaa, vaikka hän tiesi muutenkin gramman tarkkuudella, mitä suuhunsa laittoi.

– Syömishäiriö on nokkelien ihmisten sairaus. Tuskastuin siihen, miten älykkyyttäni aliarvioitiin.

Lue myös: Näin lihavuusleikkaus muutti minua

Ihminen on sipuli

Asta alkoi toipua sillä hetkellä, kun raskaustesti näytti plussaa.

Elimistö oli kuitenkin ollut kovilla pitkään. Asta joutui totaaliseen vuodelepoon lähes puoleksi vuodeksi. Yhtäkkiä ei ollutkaan enää tärkeää, miltä ruumis näytti, vaan se, että se toimi. Huomio siirtyi pois hänestä itsestään, ja se oli valtava, uskomaton helpotus.

”Syömishäiriö on nokkelien ihmisten sairaus.”

Ensimmäistä kertaa Asta halusi itse parantua.

– Olin kiehunut omassa itsessäni puolet aikuiselämästäni. Paraneminen edellyttää, että ihminen löytää tilalle jotain tärkeämpää.

Nyt, vuosien jälkeen, Astan omassa käytöksessä on yhä arpia syömishäiriöstä. Kokonaista pitsaa on ravintolassa toivotonta saada tuhottua, eikä Astaa löydä sukujuhlien buffetista santsaamasta.

– Kontrolli on vieläkin olemassa, ja luultavasti se pysyy lopun elämää.

Lue koko juttu 25.1. ilmestyvästä Omasta Ajasta.

Lue myös:

Syömishäiriö takana? Näin treenaat turvallisesti

Saako lihasbuumi meidät voimaan pahoin?

10 tapaa saada parempi itsetunto

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest