Banaanivohvelit

Ja lisää ruokapostauksia ulos! Sitä pääsiäinen minulle pitkälti onkin: hyvää ruokaa, yhdessäoloa ja suklaalla herkuttelua. Nämä kuvat tosin ovat viime viikonlopulta. Sain Wilfalta lahjaksi vohveliraudan ja sen myötä innostunut tekemään pojilleni viikonloppuvohveleita. Helppoa, nopeaa ja herkullista. Viimeksi oli vuorossa banaani-suklaa-vohvelit ja tänään ollaan herkuteltu mansikka-kermavaahto-täytteellä. Ihana tapa aloittaa sunnuntaipäivä koko perhe aamupalapöydän ääressä. Postauksen kuvat on taas toteutettu melkoisella blogikuorrutuksella. Voin sanoa, että ei kyllä annettu meidän marakattien syödä nutellalla täytettyjä vohveleita meidän puhtaan valkeissa ja raikkaissa perkaalilakanoissa.  Tosin en voisi suklaalla kuorrutettuja vohveleita itsekään sängyssä syödä – ikuinen sottapytty mikä sottapytty.

Vohveliohje:
2 munaa
4dl maitoa
3dl vehnäjauhoja
1/2tl leivinjauhe
1tl vaniljasokeri
1/2tl suola
2rkl voita / juokseva margariini

1.Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri vehnäjauhojen joukkoon. Vatkaa jauhoseos munamaidon joukkoon. Lisää suola ja juokseva margariini.
2.Anna taikinan turvota noin 15 minuuttia.
3.Kuumenna vohvelirauta paistokuntoon ja valmistele lisukkeet.
4.Paista taikinasta vohveliraudalla ohuita vohveleita.
5. Tarjoa vohvelit kuumina ja käytä lisukkeita makusi mukaan. Kokeile marjoja, hedelmiä, suklaata, hilloa, siirappia, kermavaahtoa tai vaikkapa jäätelöä!

  • Haidi

    Vohvelit on kyllä ihan parhautta! Itsellä olisi metsästyksessä uusi hyvä vohvelirauta ja tätä kyseistä merkkiä on myös tullut mietittyä :) vohveleihin sopii hyvin myös suolainen täyte! Kanttarelli on ihan oma lempparini. Ensin suolaista ja jälkkäriksi makeaa ;)

    • Hanna

      Hei en ole koskaan vohveleita sienitäytteellä syönytkään! Pitääpä kokeilla! Kiitos inspiksestä Haidi ja ihanaa pääsiäistä sinne! <3

  • Jenni

    Rakastan blogien kauniita kuvia, mutta samalla ihanan helpottavaa kuulla, ettei tuo täysin vastaa lapsiperhearkeanne. Huh! 😅

    • Hanna

      Kyllä! :D Ei tosiaan ole arkea syödä meillä vohveleita sängyssä :D Tämä blogin pitäminen on nykyään tosiaan melkoisen kaksipiippuinen juttu. Samalla haluaisi tuottaa mahdollisimman totuudenmukaista mutta samalla haluaa panostaa blogin ulkonäköön… Ja ne kaksi ei välttämättä mene käsikädessä. :D

  • Iina

    Oi vohvelirauta!!! Tulee niin lapsuus ja mummola mieleen!!! Vohvelit on paljon parempia kuin letut! Isoäitini laittoi joskus porkkanaraastettakin vohvelitaikinaan-nam!
    Monta kertaa olen miettinyt että täytyisi sellainen hankkia, mutta aina se jää listan viimeiseksi muiden juoksevien asioiden mennessä edelle ja sitten huomaa että no ehkä ensi kuussa :D
    Välillä tulee oikein ikävä töihin aikuisten maailmaan ja eniten kaipaa sitä kerran kuukaudessa tilille kilahtavaa rahasummaa! Sitten VIIMEISTÄÄN vohvelirauta ostoksille!
    Ihanaa maanantaita sinne!
    Ps. Oletko kokeillut suolaisia täytteitä vohveleiden kanssa?!

    • Hanna

      Joo siis härregyyd miten ihanaa. En kyllä tiedä kumpi on enemmän innoissaan. Äiti vai pojat :D Ja hei porkkanaraaste! pitääpä muistaa! Ja tosiaan en ole kokeillut suolaisia täytteitä! Pitää ehdottomasti kokeilla! Vinkit otetaan iloisena ja kiitollisena vastaan! :)

  • tanja

    Haha, vedä vaa sokeri ni toi sun lerpahtanu mammanaama saa vähä täytettä.

    • Hanna

      Meillä syödään kaikkea mahdollisimman monipuolisesti! :) Ja hei ihan vinkkinä: Sinulle tuskin tulee tällaisesta kommentoinnista kovin hyvä mieli? Kannattaa tehdä sellaisia asioita mistä itselle tulee hyvä tunne myös. :)

  • Petra

    Pinaattivohvelit on meidän perheen arkiherkku! Ja kylkeen tonnikalasalaatti, jonka bongasin aikoinaan Si Moda -blogista. Siinä oli pinaattilätyt toverina, mutta tykkään enemmän paistaa vohveleita, koska käry :)

    • Hanna

      Hei kiitos huimasti tästä vinkistä! Rupean heti googlettelemaan! :)

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Toimitus suosittelee

Instagram