Paista rapea kasvispizza grillissä

Kasvis
10-30 minuuttia
Helppo
5-10 euroa

Herkullinen kasvispizza paistuu grillissä rapeaksi. Päälle laitetaan kasviksia, ja tomaattikastike saa seurakseen pehmeää mascarponea.

2 annosta

Ainekset:

1 annos pizzataikinaa (ohje alla)

100 g mascarponea

valmista tomaattikastiketta

200 g emmentalia

Grillattu kesäkurpitsa:

2 kesäkurpitsaa, mieluiten yksi vihreä ja yksi keltainen

suolaa

pippuria myllystä

Paistamiseen:

auringonkukkaöljyä

Päälle:

tuoretta basilikaa

Pizzataikina:

2 isoa tai neljä pientä pizzaa

2 1/2 dl vettä

2 tl kuivahiivaa

1 tl suolaa

1/2 sokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 rkl oliiviöljyä

Ohje:

1. Lämmitä vesi hieman kädenlämpöistä kuumemmaksi. Sekoita kuivahiiva vehnäjauhoihin. Sekoita suola, sokeri ja jauhot veteen. Alusta kimmoisaksi ja lisää öljy loppuvaiheessa. Anna taikinan kohota puoli tuntia.

2. Huuhtele kesäkurpitsa. Viipaloi se pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Sivele viipaleet öljyllä ja grillaa ne. Mausta suolalla ja pippurilla.

3. Tee taikinasta kaksi isoa tai neljä pientä pizzapohjaa.
Voitele leivinpaperi öljyllä ja laita pizzapohjat siihen. Voitele ne myös päältä.

4. Nosta öljytyt pizzapohjat yksi kerrallaan grillin öljytylle parilalle. Grillaa pari minuuttia ja käännä varovasti. Levitä pohjan päälle täytteet, ensin mascarpone, sitten tomaattikastike, ja jatka grillaamista, kunnes juusto on sulanut.

5. Koristele tuoreella basilikalla. Tarjoa heti.

Viinisuositus:

Raikkaan ryhdikäs, sitruksinen, yrttinen ja tomaattiarominen Belgvardo Vermentino 2016, Italia, 14,90 e.

Näin grillaat pizzan:

1. Grillaa pizza grilliparilan tai pizzakiven päällä. Lämmitä alustaa 10–15 minuuttia niin, että se on hyvin kuuma.

2. Laita sitten pizza kiven tai parilan päälle.

3. Paista ensin pohjaa pari minuuttia, käännä varovasti, lisää täytteet ja jatka grillaamista, kunnes juusto on sulanut ja pizza on rapea.

kasvispizza

Katso myös nämä pizzareseptit:

Jauhelihapizza

Parsapizza

Pinaatti-pekonipizza

Teksti
Kuva Columbus Leth
Suomeksi toimittanut Jaana Kivipelto-Tulkki

Toimitus suosittelee