Ups! Juoksijan vaiettu vaiva

kuva 1

Juoksu- ihanan helppo harrastus, jota voi tehdä lähes missä vain, milloin vain. Moni hehkuttaakin ja vannoo sen nimeen, mutta samalla vaietaan monelle niin tutusta, mutta vielä hieman nolostakin vaivasta- nimittäin juoksun aikaisesta virtsankarkailusta. Monen hyvin alkanut juoksuinnostus saattaakin tyssätä juurikin tähän ongelmaan, sillä vaivasta ei välttämättä haluta puhua. Kukaan ei ole vaivansa kanssa kuitenkaan yksin, sillä virtsankarkailua esiintyy tutkimusten mukaan joka viidennellä 20-60 vuotiaalla suomalaisnaisella.

Ponnistusinkontinenssi (=virtsan ponnistuskarkailu) on yleisimmin esiintyvä virtsaamishäiriön muoto, jossa virtsankarkailua ilmenee vatsaontelon paineen äkillisen nousun vuoksi ponnistustilanteissa tai fyysisen ponnistuksen jälkeen, esim. nauru, yskiminen, hyppiminen ja juoksu. Ihmisillä, joilla esiintyy ponnistuskarkailua, virtsaputken ja virtsarakon välinen yhtymäkohta vajoaa vatsaontelon painekentän ulkopuolelle lantionpohjanlihasten heikennyttyä. Ponnistaessa rakon sisäinen paine kasvaa suuremmaksi kuin virtsaputken ja tällöin virtsaa pääsee karkaamaan. Ponnistusinkontinenssi liittyy useimmiten lantionpohjan lihasten heikkenemiseen, mutta se voi johtua myös raskauden, synnytyksen ja vaihdevuosien aiheuttamista fyysisistä muutoksista. Virtsankarkailua lisäävät myös ylipaino, tupakointi ja myöskin kuukautiskierron eri vaiheissa karkailu saattaa vaihdella (moni on huomannut sen olevan runsaampaa juuri ennen kuukautisia).

Nettikeskusteluissa ja ystävien kanssa juoksun aikaisesta vaivasta saatetaan puhua jo avoimemmin, mutta suomalaisilta nettisivuilta googlaamalla en löytänyt juuri mitään tietoa juoksuun ja etenkin kovempitempoiseen suoritukseen liittyvästä virtsankarkailusta. Tästä voi varmasti päätellä, että vaiva on monelle vielä tabu, josta ei juuri haluta puhua. Moni kokee sen varmasti noloksi, varsinkin jos se tapahtuu vain satunnaisesti kehon joutuessa äärirajoille. Englanninkielisiltä sivuilta aiheesta löytyi sitäkin enemmän tietoa ja monet varmasti muistavat Paula Radcliffen Lontoon maratonin ”peeing in public”- episodin vuosienkin takaa. Ja hyvin useat naiset (ja varmasti myös miehetkin) joutuvatkin kantamaan tapahtumissa vaihtohousuja mukana, just incase.

 

IMG_3313

 

”Is it worse among runners? There isn’t much research on it, though it’s found that 26.3% of female fitness instructors reported urinary incontinence. The researchers concluded that their research suggested ”a higher prevalence in young women who practice high-impact sports, specifically those involving jumping”. (Running, of course, is constant jumping.) A 1990 US study found 38% of female runners reported stress incontinence (=virtsan ponnistuskarkailu). Their average age was 38, but even in younger, nulliparous women (a lovely word that means a woman who hasn’t given birth), the rate was 28%.”

Eli virtsankarkailu urheillessa ei ole vain synnyttäneiden ongelma, vaan siitä kärsivät myös synnyttämättömät naiset. 38% keskimäärin 38 vuotiaista naisista, ja jopa 28% alle 38 vuotiaista synnyttämättömistä naisista kärsii vaivasta rankan urheilun yhteydessä.

”During high-impact physical activity (i.e., running) the repeated pounding of your feet also creates repeated sudden pressure on your pelvic floor muscles—the ones responsible for maintaining your ability to hold it in. By the end of your run, those muscles are weaker than they were when you started, says the researchers, which explains why you experience some incontinence toward the end of your workout. One study examined by researchers found short-term fatigue of the pelvic floor muscles was present after 90 minutes of strenuous physical exercise.”

Moni ei siis välttämättä kärsi virtsankarkailusta peruslenkillä, vaan kovemman ja pidempikestoisen rasituksen aikana, jolloin se saattaa yllättää juoksijan täydellisesti. Moni saattaa pelästyä tapahtunutta ja jättää hyvin alkaneen juoksuharrastuksen kokonaan. Itse juoksu ei kuitenkaan ei ole syypää virtsankarkailuun, mutta voi pahentaa sitä (tai jos esimerkiksi kärsit siitä muutenkin). Siksi olisi erittäin tärkeä kiinnittää huomiota lantionpohjan lihaksien vahvistamiseen, ja etenkin synnyttäneen kannattaa välttää juoksua vielä kuukausia synnytyksen jälkeen tai ainakin tarkistuttaa lääkäriltä lantionpohjan lihasten kunto ensin. Jokainen alateitse synnyttänyt on varmasti kokenut ensimmäiset hypähdykset ja aivastukset synnytyksen jälkeen hieman, noh ”epämukaviksi”. Itse aloitin treenaamisen synnytysten jälkeen reippailla kävelylenkeillä ja lihaskuntoharjoitteilla, ja vasta lähes vuosi synnytyksen jälkeen aloin taas juosta uudelleen. Pilates ja jooga ovat erinomaisia harjoitusmuotoja vahvistamaan lantionpohjanlihaksia.

Toisaalta sinnikäskään lantionpohjan lihasten jumppaaminen ei välttämättä poista vaivaa kokonaan silloin, kun virtsankarkailu tapahtuu vain kovan rasituksen yhteydessä tai kehon joutuessa äärirajoille. Jotkut ovat kokeneet terveyssiteet tai tamponit toimiviksi, ja maratoonareille on ilmeisesti olemassa myös muita apuvälineitä. Ennen raskasta kilpailua kannattaa välttää myös ylenmääräistä juomista ja yrittää päästä vessaan vielä juuri ennen starttia.

 

kuva 3

 

Tälläinen kevyt aloitus uuteen viikkoon ;) Toivottavasti tästä oli jollekin apua. Oikein mukavaa ja aurinkoista maanantaita!

Heidi xx