NEW IN- kevään uutuuksia

 

kuva

Lähestyvä kevät on vaatekaappien siivouksen aikaa. Osan olen myynyt pois, osan annan pois ja loput menevät kierrätykseen. Jos vaatetta ei ole pitänyt vuoden aikana kertaakaan, sitä tuskin tulee laitettua päälle jatkossakaan.

”Normivaatteita” ostan nykyään vain harvoin, mutta sporttivaatteita kuluu jo työnkin puolesta sitäkin enemmän. Urheillessa suosin mukavia, laadukkaita ja hengittäviä vaatteita. En varsinaisesti suosi vain yhtä merkkiä, vaan olen huomannut, että eri merkeillä on omat vahvuutensa. Lululemonilta ja Nikeltä löydän parhaiten istuvat juoksutrikoot samoin kuin treenipaidat, kun taas Asicselta löydän omalle jalalle parhaimmat juoksutossut. Mikään ei ole lenkillä inhottavampaa kuin alaspäin valuvat juoksutrikoot, hankaavat sukat tai huonosti istuva juoksutakki. Vaikka periaatteessa ”välineillä” ei olekaan väliä, niin istuvuudella on! Viime kesän vaelluksella sain huonoista sukista niin pahat rakot, etten kävellyt kunnolla pariin viikkoon :/ Tällä hetkellä pidän erityisesti korkeavyötäröisistä trikoista :)

Jalan rasitusvamman takia juoksutossuhuuma sai viime vuonna vielä odottaa, mutta Lontoon reissulla hullaannuin täysin Asicsen uusista valikoimista. Värejä oli vaikka kuinka ihania! Omalle jalalleni sopivat parhaiten neutraalit, kevyemmät tossut, ja ostoskorista löytyivätkin jo useasti kuvissa vilahtaneet DS Neutral Trainerit. Pitkiä lenkkejä ajatellen satsasin myös tukevampiin Nimbuksiin, joista on saatavilla myös kapeampi lesti. Edelliset vastaavat jäivät nimittäin käyttämättä liian leveän lestin takia. Tossuja ostaessa kannattaa kysyä ammattilaisen neuvoja, sillä oikeanlaisilla tossuilla voidaan välttyä mm. virheasennoilta ja ennaltaehkäistä loukkaantumisia. Ihan vain värin perusteella ei siis kannata tossua valita.

Molemmat tossut tuntuvat oikein toimivilta. Iloinen yllätys odotti HCR juoksuprojektin yhteydessä, josta sain New Balancen racerit. Sopiva lisä kokoelmaan ja näillä juoksen intervallilenkit ja ”kisat”. New Balance ei ole täysin uusi tuttavuus, vaan juoksin niillä ensimmäisen kerran jo New Yorkin aikoina. Siellä merkki on erittäin suosittu.

Onko teillä luottomerkkejä, esim juoksutossuissa?

kuva kuva 4 kuva 5 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 HCR:n juoksuprojektin ensimmäinen video on nyt myös julki. Käykää kurkkaamassa tästä, mitä liikeanalyysissä tapahtui….

Heidi xx