Berliner Dom ja kirkon kirottu kummitus

Berliinin keskustassa sijaitsee kaunis katedraali. Berliinin tuomiokirkko (Berliner Dom) herättää huomiota erityisesti siksi, sillä toisin kuin muissa turistikohteissa, tuon jumalaisen kauniin rakennuksen portailla ei ole turisteja.  Sen ympärilläkään ei liiku juuri ketään. Paikallisetkin halveksivat paikkaa ja kutsuvat sitä ivallisella lempinimellä ”Seelengasometeriksi”, sillä kirkon suunnittelussa on sekoitettu useita eri tyylilajeja eikä sellaista katsota hyvällä.

Kirkon oviaukot ovat autiot. Vain sisältä, suljettujen ovien takaa kuuluu hiljaista ääntä. Jumalanpalvelus on juuri alkanut tai ehkä äänet ovat kaikuja menneisyydestä. On aavemaista kuulla ääniä paikalla, jolla ei näy olevan ketään. Pääportailla, valtavien pylväiden edessä seisoo kuitenkin joku. Nuori nainen tuijottaa sinua, kääntää sitten hitaasti selkänsä ja lähtee kävelemään kohti pylväskäytävää. Seuraat häntä.

Jos katsot naista tarkemmin, huomaat hänessä jotakin surumielistä. Kuin hän olisi itkenyt niin paljon ettei kyyneleitä enää synny. Nainen vilkuilee ympärilleen kuin odottaen ja pitää kättään laukkunsa päällä. Ketä hän odottaa? Vanha mies kulkee ohitsesi ja pyytää pysymään kaukana naisesta. Sama nainen on kuulemma kävellyt katedraalin portailla jo vuosikymmeniä odottaen miestä, joka lupasi noutaa hänet mukaansa. Nainen tuijottaa ohikulkijoita etsien tuttuja kasvoja. Suru hänen silmissään on aavemaisen onttoa.

  

Joka kerta, kun joku uskaltautuu kiipeämään kirkon rappuset ylös, nainen nousee penkiltään, ottaa laukkunsa ja kävelee rappusille valmiina lähtemään. Hänen sydämessään elää toivo, joka hajoaa sirpaleiksi aina, kun hän pettyy. Kukaan ei tiedä tarkkaan, kauanko hän on odottanut. Aivan kuin hän haluaisi poistua, mutta ei pysty siihen yksin. Ehkä hän on tehnyt jotakin hirveää ja hänet on kirottu odottamaan ikuisesti turhaan. Jospa hän särki jonkun sydämen ja saa rangaistukseksi kokea saman tunteen aina uudelleen ja uudelleen.

 

Enää nainen ei säälitä sinua. Hän on rangaistuksensa ansainnut, hänet on vanginnut kaunis Berliner Dom. Ehkä mies, jota hän odottaa, on sama mies, joka pettyi naiseen ja lopulta kirosi tämän. Lähdet pois katedraalin luota ja mietit, miten kuvailet paikan tunnelmaa perheellesi, kun palaat kotiin. Mietit, kuvittelitko sittenkin kaiken ja päätät poiskävellessäsi vilkaista taaksesi vielä kerran. Toivot, että näkisit vain tyhjät portaat.

Mutta siellä hän tuijottaa perääsi matkalaukkunsa kanssa.

(tarina: keksitty, kuvauspaikka: Berliner Dom, kuvat: Noora Näppilä)