• L.S.

    Moikka!

    Tää ei nyt mitenkään liity tähän postaukseen, mutta sulla oli muutama postaus takaperin kuva aivan hemmetin hyvän näkösestä pavlovasta. Niin oisko siihen mahdollista saada ohjetta? :) mulle on tullut pakkomielle että haluisin kokeilla tehdä semmoista, mutta en oo koskaan ennen tehnyt ja toi oli herkullisin kuva jonka koskaan oon nähnyt kyseisestä jälkkäristä :D

    • Iina / MouMou

      Se oli tämä ohje, mutta ison pohjan sijaan tein pieniä neljä.

      Marenkitaikinasta tein sitkeän version eli lisäsin tuohon linkin ohjeeseen vatkauksen loppuvaiheessa 1 rkl perunajauhoa ja 1 rkl etikkaa. Ilman noita lisäyksiä, marenki on rapea ja pysyy paremmin kasassa, mutta lisäyksillä koostumuksesta tulee IHANA! :)

      • L.S.

        Kiitos vastauksesta ja vinkeistä!!

  • Miuliu

    Oliko tämä stalkkeri se keski-ikäinen hyypiö, josta kerroit kauan sitten?

    Täälläpä toinen keski-ikäinen, joka lukaisi koko silloisen blogisi seitsemän vuotta sitten, kun piti keskittyä reksiopintoihin. Vieläkin seuraan kuulumiasi, koska olet niin oma itsesi kaiken hötön keskellä, ja suosittelinpa onnistuneesti blogiasi pian täysi-ikäiselle tyttärellenikin. Kaikkea hyvää, Iina MouMou :)

    • Iina / MouMou

      Niitä on useampiakin inhottava ja muutama sekopää ollut matkan varrella ja lisäksi yksi kaveriporukka.

      Onneksi teitä mukavia on silti moninkerroin enemmän! <3

      (Muokkasin aiempaa vastaustani, sillä luin HYVIN väärin kommenttisi kiireessä ja vastasin tylysti.)

  • Susu

    Olen viime päivinä miettiny tota leija asiaa. Ikinä en oo kunnolla lennättänyt leijaa ja se joka tekee sen lapsen kanssa kärsivällisesti, nostan hattua. Istuin rannalla ja (eräs) mies lennätti varmaan tunnin ja hienosti lensi. Lapsi ei koskenut eikä häirinnyt. Mietin, kumpaa varten se leija on..

    Mulla ei riittäis mielenkiinto tai kärsivällisyys. Joten ONNEA!

    • Iina / MouMou

      Meillä oli todellakin miestä varten, koska pelättiin hysteerisesti, että leija syöksyy maahan ja puhkaisee lapsen silmän. Hyödyllinen ostos! :D

  • Tiia K

    Ihan törkeän hienosti leija lentelee siellä ja on hytinä, että työasiakin järkkääntyy, vaikka lempilajia ei olekaan todeta, että kaikki menee hyvin, kun ei ne totisesti omassa elämässä aina ole niin menneet.

    Jos yhden asian suomalaisessa kulttuurissa muuttaisin, on juurikin tuo onnen piilottaminen. Täällä ei saa olla onnellinen ja jos vähääkään onneasi vilautat, eiköhän joku yritä puhaltaa sen kumoon.

    Anonyymit jättävät kyllä jälkensä ja kun kiusa on ollut noin pitkäkestoista vielä. Mutta ei lannistuta, vaan annetaan onnen hetkien näkyä, hyvä olo kantaa eteenpäin.

    Oot paras ja me tädit tykätään susta, kuin hullu puurosta. <3

    • Iina / MouMou

      Niin mäkin sen tajusin onneksi jossakin vaiheessa kääntää. Että vaikka olen tyhmä ja lihava ja mulla on rumat hampaat ja paska äitisuhde, niin ainakin oon tehnyt itselleni työn siitä, mitä rakastan.

      Olisi kyllä huippua, jos tämä kulttuuri muuttuisi tsemppaavammaksi! :) <3

  • Eeva Maria

    <3

  • nasu86

    Mä olen ainakin ylpeä sinusta! Itse en olisi jaksanut kolmatta vuotta kotona. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, onnellakin ❤ hienoa että olet saanut töitä alalta jonka koet omaksesi. Ja koet onnistumisen tunteita. Jokainen tehköön elämässään asioita jotka tekee onnelliseksi. Tuskin auttaa
    Jos sanon että älä mieti mitä muut ajattelee..tässä tapauksessa ainakaan..

    • Iina / MouMou

      Kyllä tuntui aika pitkältä välillä ja pää sauhusi, mutta hetkeäkään en kadu. Oot ihana, kun aina jaksat mua tsempata! <3

      • nasu86

  • NintendoX

    Nettivainoaminen on tosi ikävä ilmiö. Sen muodot ovat moninaiset. En halua kertoa itsestäni enempää, mutta minua vainottiin vuosia harrastukseni takia. Jouduin lopulta lopettaa mm. kuvieni julkaisun täysin, suljin myös facebook-profiililini.

    Ehkä joillakin ihmisillä yksityisyyden raja ei ole selvä. Nettiaika tuli ehkä liian yllättäen toisille, ei tajuta, että nettiyhteyden päässä on aina oikea ihminen. Ihminen, jota sattuu ilkeät kommentit. Ihminen, jota pelottaa, kun joku innostuu liikaa.

    Joku stalkkauksen vastainen kampanja olisi varmaankin hyvä. Uskon, että ilmiö on yleinen ja kohdistuu usein naisiin. Miksei myös miehiinkin.

    Kateus täytyy ansaita, sehän on imartelun yleisin muoto. Kateus ei silti oikeuta stalkkaukseen. Myöskään ylenmääräinen innostus tai kiinnostus ei stalkkaukseen oikeuta.

    • Iina / MouMou

      Hyviä ajatuksia. Osaa varmasti myös hämmentää se, että toisten kumppanit ovat mukana blogeissa omilla nimillä ja kasvoillaan, kun taas osa ei paljasta edes omaa sukunimeään eikä kumppanistaan mitään tietoja. Kaikilla on eri raja yksityisyydelle ja se lienee suuri osa ongelmaa. :/

  • riina

    Tuttuja tunteita vuoden takaa jolloin palasin töihin kolmen kotiäitivuoden jälkeen.Työpaikka oli toki tuttu ja pojalle löytyi mukava päiväkotipaikka missä on tykännyt olla.Ainoa takapakki oli hoidon alettua yhtäkkiä alkanut korvatulehduskierre joka päättyi keuhkokuumeeseen ja korvien putkitukseen.Sen jälkeen muksu on saanut olla terveenä ja nauttii kavereista ja hoitotädeistä.Itse olisin ollut valmis palaamaan töihin aiemminkin mutta muksun erityistarpeet painoivat sen verran että päädyttiin lykkäämään päiväkotia 3v asti.Nautin itse todella työn teosta ja siitä että saan keskustella aikuisten kanssa ja olla työpäivän muutakin kuin äiti.Toki myös palkka on iso plussa,ilman säästöjä ei kotona “oleminen” olisikaan onnistunut kolmea vuotta.Luota sydämeesi,uusi elämäntilanne sinulla ja perheelläsi mutta uskon että palaset loksahtaa paikoilleen. Jätä arvostelijat omaan arvoonsa.Kuten äitini tapasi sanoa,koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Tsemppiä syksyn haasteisiin!:)

    • Iina / MouMou

      Auts. Noita sairastelukierteitä odotan kyllä kauhulla.

      Ja kieltämättä sitäkin, että saa keskittyä töihin eikä morkkistella, kun istuu koneella eikä leiki lapsen kanssa. Kiitos tsempistä! :) <3

  • Rakkaudella, Hannele

    Nettivainoaminen on kyllä hemmetin ahdistava ilmiö. Mä otin jossain vaiheessa reippaasti takapakkia bloggaamisen suhteen, kun huomasin, että muutama tyyppi tunnisti mut kadulla ja esim. keskustelupalstoilla oli keskustelua ym. Sekin oli jo yllättävän ahdistavaa. En halua olla millään muotoa tunnettu, mutta sitten taas kirjojen kautta joku voi mut myös tunnistaa, koska se on julkinen ammatti (vaikka lastenkirjailijat nyt ovat aika harvoin median tai ihmisten mielenkiinnon kohteena).

    Vaikka tuollaiset tyypit masentavat, niin kyllähän niitä käy ennen kaikkea sääliksi – onnellinen ihminen ei milloinkaan sorru moiseen.

    Tsemppiä ja vahvuusrutistus sinne toiselle puolelle ruutua, sinä rohkea nainen :).

    • Iina / MouMou

      Niin on! Tiedän bloggaajia, joita on tosi kiva, kun joku tunnistaa, mutta sitten on meitä, jotka menee ihan lukkoon! :D

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Toimitus suosittelee