Kesäinen meikkipohja: Säästä tai Panosta

Tulen postailemaan blogiini aina silloin tällöin erilaisia tuotevertailuja ja kokeiluja. Mukana luonnollisesti kulkevat omat kokemukseni ja mielipiteeni tuotteista. Toivon, että ne auttavat teitä ihania valitsemaan omat suosikkinne. Luulisin, että olen juuri sopiva testihenkilö, koska ihostani löytyy paljon ongelmakohtia – atooppisesta ihottumasta rasvaiseen t-alueeseen ja kuivista kohdista ryppyihin (iik!). 

Blogini tulee siis edelleen olemaan rehellinen. On kiva saada teidän rehellisiä mielipiteitä asioista ja samoin teen myös itse. Tulenkin kertomaan myös pieleen menneistä ostoksista, jotta säästytte toivottavasti ainakin muutamalta pennoselta. Lisäksi blogiini tulee ajoittain mainoslinkkejä, joiden kautta saan pienen pientä komissiota. Tulen nämäkin merkitsemään aina jokaiseen postaukseen. 

10552388_10152594328765631_8495407388311047824_n

Tänään kirjoittelenkin siis kahdesta sävytetystä kosteusvoiteesta, jotka painivat täysin eri hintaluokissa. Kohta on nimittäin aika heittää ne tunkkaiset ja raskaat meikkivoiteet laatikoiden perukoille ja ottaa käyttöön tuotteet, jotka ovat kevyitä ja tuovat esiin ihon kesäisen hehkun (kuulostipa kliseiseltä). Molemmat tuotteet yllättivät positiivisesti, koska luulin, ettei niissä olisi ollut peittävyyttä ollenkaan.

Olen pistänyt nämä kaksi ”tinted moisturizer” putelia testiin läpi salsatuntien ja paineistettujen kuivailmaisten matkustamojen. Käytin molempien tuotteiden kanssa Smashboxin primeria sekä bareMineralsin mineral veil viimeistelypuuteria (jota voisin hehkuttaa vaikka kokonaisen postauksen verran). Tässä tulokset:

P1100491

PANOSTA: bareMinerals complexion rescue tinted hydrating gel cream (väri buttercream 03) HINTA 43,90€

Tämän tuotteen väitetään olevan BB/CC-voiteen, primerin ja värillisen päivävoiteen täydellinen combo. Koska kysehän ei ole meikkivoiteesta on peittävyyskin kevyt. Tuotteessa lukee, että sitä voisi kerrostaa ja se ehkä hieman toimiikin, muttei ollenkaan samaan tapaan kuin meikkivoiteen kanssa kerrostaminen.

Voide tasoittaa todella hyvin ihon väriä ja iho myös tuntuu kosteutetulta koko päivän. Lopputulos ei ole mikään hurjan heleä vaan ehkä enemmän mattaan päin suuntaava. Iho ei kiiltänyt päivän mittaan ja puuteria ei tarvinnut lisätä.

Voiteen väri oli loistava talviselle iholle ja antaa myös värivalinnoissa anteeksi, koska se on kuitenkin vain kevyesti peittävä. Plussaa on se, että tuotetta voi levittää sormin ja on siis todella helppo arkisessa käytössä sekä reissussa. Se ei tuki ihohuokosia eikä ”pakkaannu” ihon kuivempiin kohtiin. Todella pidin tästä voiteesta. Ei mikään super-wau, mutta eniten pidin ihonvärin tasaisuudesta ja punaisuuden häviämisestä.

Voit ostaa tuotteen TÄÄLTÄ.

SÄÄSTÄ: Wet n Wild Ultimate sheer tinted moisturizer (väri natural) HINTA 7,99€

Tämähän oli todellinen markettimeikkien yllättäjä. Ihosta tuli todella kuulas ja heleä ja tuijotinkin ihmeissäni naamaani autoni peilistä vähän väliä matkalla töihin. Ihon punaisuus hävisi, muttei kestänyt ihan koko päivää vaan punaisuus tuli hieman nenänpielistä esiin. Iho ei rasvoittunut T-alueelta ja voide piti ihon sopivan kosteutettuna koko päivän.

Voiteen väri oli hieman liian tumma ainakin kun kokeilin sitä kädelle, mutta kasvoilla se ei näyttänyt kuin aivan hitusen liian tummalta. Veikkaan, että tämä voide on kesällä iholleni aivan nappi.

Tämäkin tuote on helppo levittää sormin. Ainoa juttu on, että se vaatii alle kosteusvoiteen, jota bareMineralsin voide ei väitä tarvitsevan. Itsehän jokatapauksessa laitan omat kosteutukset pohjalle.

Voit ostaa tuotteen TÄÄLTÄ.

P.S. Elloksen sivuilta löytyy (yllättävää kyllä) loistava kokoelma markettimeikkejä. Toki joukkoon mahtuu myös niinkin hienon merkin kuin Anastasia Beverly Hillsin tuotteita.

*postaus sisältää mainoslinkkejä*