Magneettikuvien löydös

kuva: Mari Lahti / Aller Madia

Ne jotka minua seuraa snäpissä tai instagramissa, on huomannut että olen ravannut lääkärissä viime päivinä tiuhaan tahtiin.

Viime perjantaina mulla oli aika mun hierojalle ja fyssarille Teemulle. Ajatuksena oli hoitaa jäykkää ja kipeää kroppaa, ajattelematta että mulla olis jotain isompaa vikaa.

Vastaanotolla kerroin vaivat ja kuulumiset. Selkä oli suurin huolen aihe, koska se oli särkenyt kipeästi jo monta päivää.

Vastaanotton päätyttyä sovittiin että soitellaan heti seuraavana päivänä mun voinnista ja jos kipeydyn entisestään menen kuvauttamaan selän.

Niinhän siinä kävi, että lauantai aamuna en meinannut päästä sängystä ylös ja aamulla soitto samantien lääkäriin.

Sain ajan heti Röntgen kuviin ja epäilynä oli murtuma. Olin jo ehtinyt lähteä Hankoon maalle kun soitto tuli ja jouduin odottamaan  magneettikuvien ottoa maanantaille.

Tänään sitten kahdet magneettikuvat, toiset varjoaineen kera ja tuomiona välilevytyrä ja selkäydinkanavan verenvuoto.

Vuotanut ja hyytynyt veri painaa alaselän hermoja, joka tekee kovan kivun vasempaan jalkaan.

Leikkausta  tai muuta isompaa toimenpidettä tämä ei vaadi, ainakaan toistaiseksi.

Kyyneleethän siinä pääsi kun tajusin että 1.7 en kisaa Vierumäellä.

Lääkärin mukaan 15.7 olisin kunnossa kisaamaan , mutta valmistautuminen ei tietenkään tule olemaan sama kuin olisi harjoitellut terveenä nämä viimeiset viikot.

Nyt oli mun vuoro maistaa tätä urheilijan tuuria ja elämää.

Treenata saan , mutta kipua välttäen.  ELI sellaista kevyttä treeniä mikä ei tuota kipua…

Huomenna vielä puhelu eräälle toselle urheilulääkärille ja valmentajalle sekä  tehdään suunnitelma tuleville viikoille.

Näillä nyt mennään ja lainatakseni kokenutta ja fiksua  gladiaattorit siskoani Barbia ” toipumisen aikana on  hyvää aikaa kehittää niitä omia heikkouksia”

Kaikesta huolimatta iso hymy kasvoilla ja eteenpäin mennään entistäkin kovempaa. Tämä on pelin henki :)

 

XOXO

  • Iida

    Todella ikävää! Tiedän täysin tunteen, minulla sama vaiva alkanut reilu 2kk sitten. Suosittelen todella ottamaan treenin iisisti, minä en heti niin tehnyt ja takapakkia tuli :( Tsemppiä ja pitkää pinnaa!

  • Jenna

    Suuren suuret tsempit sulle Martina!!! Oot kyllä niin urhea ja mahtava tyyppi! Mun suuri idoli😍 Toivottavasti saat itsesi pian kuntoon♥️

  • Catariina

    Hurjasti tsemppiä ja pitkiä hermoja tuon tilanteen kanssa! ❤ Itse jouduin 7v.sitten selän takia ongelmiin, ja nyt oon viikottain pyörätuolikuntoinen.Mutta hei, periksi ei anneta, tosinaiset pärjää huonoissakin käänteissä! ❤

  • Minna malja

    Moi. Auts, kylläpä kuulostaa kipeältä. Tsemppiä ja pikaista paranemista
    Terveisin minna malja

  • Katja

    Sepä ikävää! Itsellä joskus ollu sama vaiva. Helpottu jossain vaiheessa, nyt eletään taas kivun kanssa joka johti masennukseen.

  • Sanni

    Tsemppiä Martina! Täällä oltu nyt kuukausi sairaslomalla töistä välilevytyrän vuoksi. Viheliäinen vaiva.
    Tyristä huolimatta oikein hyvää Juhannusta sinulle :)

  • Sanna

    Auh! Mun kokemuksen mukaan välilevytyrän paraneminen kestää kauan, voi viedä jopa kuukausia.

  • Anna

    Myötätuntoa sinulle! <3 Ota rauhallisesti.

  • Hanna

    Paranemisia! Stressi minimiin ja toivotaan et kroppa palautuu nopsaa. Ootan niin et gladiaattori jaksot tulee telkkarista, ehdottomasti Martina fani löytyy täältä!!!

  • Mamba

    Moi Martina!
    Tsemppia sulle selän ja kaiken kanssa. Oikein hyvää juhannusta!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


*

Toimitus suosittelee

Instagram