Edessä sittenkin selkäleikkaus

kuva: Pasi Liesimaa / Iltalehti

Tässä elämässä taas tuntuu tapahtuvan enemmän, kun yhden ihmisen koko elämän aikana :D

Kävin eilen taas Helsinki Hospitalissa magneettikuvissa tsekkaamassa selän tilanteen. Veri oli odotettavasti poistunut kehosta ( mikä oli hyvä uutinen ) , mutta veren alta paljastui velilevyn repeämä.

Tilanteessa ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kun leikkaus, joka tehdään heti  maanantai aamuna.

Pelottaa ihan kauheasti, mutta ajatus siitä että saan taas vasemman jalan toimimaan on aika kiva.

Kesän kaikki suunnitelmat meni kerta laakista uusiksi ja tosiaan tänä kesänä en enää kisaa tavoitteellisesti triathlonia. Tää asia sanoa ääneen todella vihlasee ja kovaa, mutta minkäs teet…

Eilinen päivä meni aika maissa ja asiaa haudutellessa, mutta näillä nyt mennään.

Kuntoutus alkaa heti kuukauden päästä leikkauksesta ja uudet tavoitteet on asetettu ensi kesälle. Ensi kesällä Lahden Ironman on mun päätavoite ja siihen treenataan entistäkin kovempaa ja kunnianhimoisesti.

Hyvä puoli asiassa on se että saan ns. aloittaa kaiken alusta ja uskon että lopputulos on sitäkin parempi.

Kesä mènee nyt lapsiin,töihin ja kuntoutukseen keskittyen.

Heinäkuussa mulla lupa vain uida ja vesijuosta.

Kaikki kokemukset opettaa ja kasvattaa, niin myös tämäkin.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

XOXO