Terveiset Leviltä

Taas on yksi joulu takana. Täytyy sanoa, että se oli juuri niin ihana kuin ajattelinkin.

Lähdimme ajamaan kohti Leviä aatonaattona aikaisin aamulla. Oli ihanaa, kun sai herätä siellä jouluaattoon. Mökkiimme oli tilattu etukäteen joulukuusi, jonka tuoksu valtasi asunnon.

Itse heräsin aattona jo aikaisin koristelemaan kuusta ja asettelemaan lahjat sen alle.

Joulupukki oli käynyt yöllä kylässä

Aamu alkoi puurolla joululauluja kuunnellen ja joulupukille kirjettä kirjoittaen. Yhdentoista jälkeen lähdimme ajamaan Taivaan valkeisiin, minne oli järjestetty tonttujen metsäretkeä, pipareiden leivontaa ja askartelua tonttujen kanssa. Myös joulupukkia päästiin tapaamaan.

IMG_3288

Tytöt olivat todella innoissaan lumesta ja kaikesta uudesta, mitä pääsivät näkemään.

Tarina Joulupukista ja tontuista on siis totta, se on nähty itse elävänä :).

IMG_3308 (4)

Joulupukin tapaamisen jälkeen pidimme pienen rauhoittumisen mökillä. Ensin kävimme lahjojen kimppuun, sitten siirryimme syömään Areenalle. Kaikki tietävät, että lahjat ovat kuitenkin se odotetuin hetki lasten joulussa.

Kaikki saivat ihania lahjoja, ja jopa minut yllätettiin täysin. Olin ajatellut, että tämä on puhtaasti lasten joulu, enkä juurikaan lahjoja odottanut.

Stefan lähti hoitamaan jotain asiaa iltapäivällä, ja minä laitoin tytöt päiväunille. Otin sen jälkeen puhelimeni käteen, aikeinani vastata joulutervehdyksiin.

Puhelimeeni oli tullut lentoliput :/. Olin hetken aivan pihalla, kunnes Stefan tuli takaisin ja ojensi minulle kuoren käteen. Kuoressa oli VIP-liput Ellie Gouldingin Prahan konserttiin kahdelle. Minut todella yllätettiin <3

Tykkään tosi paljon Ellie Gouldingista. Kesällä oli pakko päästä Ruisrockiin häntä katsomaan. Olenkin puhunut paljon hänen maailmankiertueestaan ja kertonut usein haluni lähteä katsomaan konserttia jonnekin päin Eurooppaa.

IMG_3390 (4)

Loma on mennyt hyvin rauhallisissa tunnelmissa. On ulkoiltu paljon: pulkkamäkeä, murtsikkaa ja skimbaa. Tytöillä alkoi myös hiihtokoulu.

Olemme täällä vielä viikon. Seuraavaksi on uudenvuoden juhlien aika.

Olen suunnitellut, että vietän nyt erilaisen, vähän rauhallisemman uudenvuoden. Syödään, seurustellaan, katsotaan tyttöjen kanssa raketteja, ja sitten nukkumaan. Lähes joka uusivuosi on ollut armotonta juhlintaa, joten ajattelin nyt poiketa siitä kaavasta.

Juhlin vuoden vaihtumista sitten 8. tammikuuta, kun Miss Helsinki valitaan.

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava ja rauhallinen joulu. Lumiset terveiset täältä Leviltä! Tiistaina saatte treenivinkkiä jouluähkyn karistamiseen :).

XXX