Äärirajoilla

Lauantaina oli elämäni toinen triathlon startti Vierumäellä ja matkaa oli tuplat Vantaaseen. 950 uintia, 45 km pyöräilyä ja 10,5 km juoksua.

Viime viikko oli tosi kiireinen, treenit ja ruokailut ja tankkaukset ei mennyt kuten olisi pitänyt ja myös kisaa edeltävän yön nukuin todella huonosti. Tiesin että startti tulee olemaan vaikea.

Kisassa oli 200 osallistujaa ja kaikki sarjat lähti matkaan samaan aikaan. Vantaalla sain uintiin todella hyvän lähdön ja en niinkään päässyt kokemaan tätä ryysistä ja päälle uintia mistä ihmiset aina triathlonissa puhuu.

UINTI

Lähtö merkki kuului ja minä lähdin matkaan vasemmasta etureunasta. Lähdin kovaa ja uinti ekalle poijulle meni raivolla muiden kädet ja jalat suussa. Ekalla poijulla sitten ylitseni ui raavaat mieheta ja vajosin pinnan alle useasti ja hetkellinen paniikkikin iski. Se ei ei todella ollut enää kivaa ja mietinkin että mitä hittoa tässä oikein tapahtuu ja mitä hittoa minä täällä teen. Epätoivo pääsi ajatuksiini hetkeksi kunnes mieleni taas päätti taistella ja mietin että en todellakaan ole ainut joka tämän tunteen kokee. Jättäydyin kuitenkin tahallani ihan joukon hännille ja näin sain edes vähän rauhan uida.

aikaa uintiin meni 20,53

PYÖRÄILY

Vaihtoalueelle päästyäni lapsuuden ystäväni oli minua vastassa minun vaihtopisteen kohdalla ja toivotti onnea matkaan ja muutama sana siinä vaihdettiin.

Märkäpuku pois, pyöräilykengät jalkaan, kypärä päähän ja numero….

kerkesin justa pyörän kanssa jo lähtöpaikalle kunnes kuulen huudon takaa ystäväni huutaa ”sulta puuttuu joku numero!”

Eikun takas ja numero lanteille ja matkaan.

Pyöräily alkaa ihan hyvin, vedän geelin naamaan ja kaikki hyvin. 20 km jälkeen alan tuntea kramppausta vasemmassa jalassa ja pakaroissa hapottaa. Viimeinen suora alkoi ja tunsin todella tuskaista kipua jalassa ja mietin että miten hitossa selviydyn juoksusta.

Hyppäsin pyörän päältä pois, vaihtoalueella todella rauhallista. Lenkkarit jalkaan ja matkaan.

Pyöräily aikani 1,43,01

TILAA TÄÄLTÄ

JUOKSU

Juoksu reitillä ensimmäisellä tankkauspisteellä kädet täristen vedin urheilujuoman , veden ja geelin. Tajusin että olen ihan kauheassa nestevajeessa mistä johtuu kramppaaminen. En siis juonut pyörän päällä tarpeeksi.

Juoksu vauhtia en saa lisättyä millään ja askeleet painaa. Olo on väsynyt, heikko ja mielessä kävi luovutus pariin kertaan kun näin muutaman muun naisen luovuttavan juoksureitillä.

No minun luonteelleni luovutus ei vaan käy. Päätin taistella loppuun. Päätin että juoksen koko matkan vaikka hiljaa mutta juoksen ja suoriudun kisasta kuten kuuluu. Myös jollain sairaalla tavalla halusin tietää miten tuskaiseksi se olo oikein voi mennä.

5 km juostu ja puolen jäljellä. Viimeisen kierroksen aikana meni kaksi geeliä ja jalkaan sattuu. Tein joka hetki mielessäni niin armotonta taistelua että pääsin maaliin.

Viimeinen kilometri… takanani juoksee nainen joka on vähintään yhtä loppu kuin minä. Halusin juosta kovempaa mutta jalat ei vaan enää toimi.

Nään jo maalin ja kuuluttaja kertoo että näin saadaan maaliin Martina Aitolehti. Tein sen! Juoksu aikani oli 58,26

Olen AIVAN loppu ja teki mieli purskahtaa lohduttomaan itkuun. Juon vettä , hain kassini ja lähdin kävelemään vaihtoelueelle. Tein puhelun miehelleni ja purskahdin itkuun täristen.

Hyvin nopeasti olo parani ja tilalle tuli särky mikä kuuluu asiaan. Koko kroppaa särkee ja sattuu.

Taistelu kuitenkin kannatti ja nyt koen olevani taas ison askeleen lähempänä triatlonistin elämää. Tässä on kyse tahdosta, taistelusta, itsensä voittamisesta ja äärirajoille menemisestä. Ja uskokaa ihmiset tämä on parasta itsensä oppimista :)

Palautuminen on mennyt hyvin tähän asti ja olo on pirteä ja ylpeä olen itsestäni.

Kuten triathlon kollegani kirjoitti minulle ” Pain is temporary, giving up is forever! ”

Näillä Triathloneilla on myös joku tarkoitus. Keräämme varoja elämäntaidot kouluun hankkeelle ja mukana tukemassa kampanjaa onkin jo isoja yrityksiä. Lähde sinäkin mukaan auttamaan TÄSTÄ

Ihanaa viikkoa kaikille!

XXX