Odottelua…

Mä en pidä odottelusta ollenkaan, enkä luonnollisesti jonottelustakaan, mutta kukapa pitäisi? Odotteleminen on niin tylsää, aika ei kulu ollenkaan. En mitenkään erityisesti myöskään nauti raskausajasta, sekin on odottelemista… Haluaisin mieluiten heti päästä näkemään vauvan. Olen varmaan ns. kärsimätöntä tyyppiä ja äitini mukaan myös kärkästä tyyppiä :D Onhan se toisaalta ihanaa tuntea vauvan liikkeet ja mussuttella herkkuja sohvan nurkassa, mutta… En vain ole niitä ihmisiä, jotka hehkuvat ja hehkuttavat itse, kuinka ihanaa on olla tässä ”siunatussa tilassa”.

Olen hyvin kiitollinen tästä vauvasta, mutta silti toivon, että kuluisipa aika vain vähän nopeampaa.

 

Odottelua hotellin aulassa…

 

”Äitii, pois…”

Tässä kuvassa me ollaan lähdössä reissusta kotiin päin ja kuvan ottamisen jälkeen se odottelu vasta alkoi. Jonottamista turvatarkastukseen, lento myöhässä pari tuntia = extra odotusta, koneessa istumista ja odottamista…

Viimeiseksi odoteltiin matkalaukkuja…

Matkustaminen on pahinta, koska  on vaan pakko olla ja odotella.

 

Kyselinköhän lapsena automatkoilla minuutin välein, että ”ollaanko jo perillä? Onko vielä pitkä matka?” Jos en, niin nyt ainakin kyselen :D

 

Jos tiedossa on paljon odottelua, niin kannattaa pukeutua edes mukavasti.

 

”Haukotus, oltaispa jo kotona”

 

Nyt vaan ollaan ja odotetaan,

Koitan parhaani mukaan oppia nauttimaan tästä.

Haluan tulla kärsivällisemmäksi, ehkä vuosien mittaan…

Sitäpaitsi meillä arki on niin vauhdikasta ja viikot kuitenkin kiitävät eteenpäin mieletöntä vauhtia.

Odotuksenkin keskellä on sellaisia hetkiä, että toivon ajan pysähtyvän.

Tiedän, että tulen joskus kaipaamaan tätä odotusta.

 

ps. Odottaako joku jo ensi viikonloppua? ;D

 

Hyvää alkavaa viikkoa,

Maj