Kukkakoulu: Näin hoidat akileijoja

Kun akileija kerran saa jalansijan pihamaalta, se tulee jäädäkseen. Älä hämmästy, jos esiin tupsahtaa uusia, jännittävän näköisiä kasveja. Akileija ei näet ole turhantarkka valitessaan vieruskavereita.

Lehtoakileijalla (Aquilegia vulgaris) on ihan erityinen paikka puutarhojem­me sydämissä. Se on yksi vanhimmista puutarhakoristekasveistamme. Akileijalevittäytyy innokkaasti ja on vähään tyy­tyväinen.

kp1301_062-2[1]

Akileija löysi tiensä pihoillemme jo kauan sitten saksalaisten luostaripuutarhojen kautta, jonne se oli kesytetty eteläeurooppalaisilta alp­piniityiltä. 1600-luvulla akileijaa käytettiin lää­kekasvina, jonka uskottiin voivan parantaa jopa yksitoista eri sairautta, esimerkiksi tuhkarokon, syyhyn ja keltataudin. Myöhemmin huomattiin, että siemenistä vapautuu myrkyllistä sinihap­poa, joten kasvin käyttöä ei enää suositeltu.

Pohjoismaissa on viljelty akileijaa rohtokasvi­na jo keskiajalla, mutta se yleistyi puutarhakasvi­na vasta 1800-luvulla. Akileija ei häviä helposti, ja siksi sitä löytyykin yleisesti vanhojen autiotu­pien pihoilta, merkkinä menneiden pihamai­den kukoistuksesta. Perinteiset siniset, roosat ja kermanvalkoiset lajikkeet ovat sitkeimpiä.

 

kp1301_062-1[1]

Akileijat ovat tunnettuja erinomaisesta risteytymiskyvystään. Jos pihassa kasvaauseita akileija-lajikkeita, tuloksena voi olla aivan uusia, jännittäviä väri- ja muotoyhdistelmiä.

kp1301_063-3[1]

Täydellinen kasvi kivikkopuutarhaan on kotkanakileija Aquilegia glandulosa, jota voi valitettavasti olla vaikeaa löytää. Se suosii syvää, hiekkaista maata.

kp1301_063-1[1]

Aquilegia vulgaris ’Winky Double Red-White’ on viehättävä akileija, jonka punavalkoiset kerrotut kukat sopivat sekä ruukkuun että kukkapenkkiin. Siemeniä saa Suomessa ainakin Lord Nelsonilta.

 

Matalaa ja korkeaa

Joskus akileija leviää luontoon ja villiintyy, eri­tyisesti jos maaperä on kalkkipitoista. Aidosti villejä akileijoja löytyy kuitenkin vasta Keski- ja Etelä-Euroopasta. Niitä voi etsiä harvakasvuisis­ta metsistä ja pensaikkoisilta rinteiltä.

Pohjoisella pallonpuoliskolla kasvaa noin 70 erilaista akileijalajia. Eräät lajit kasvavat hädin tuskin 10 sentin korkuisiksi, kuten soma kää­piöakileija Aquilegia saximontana, joka sopii kivikkoryhmiin. Toiset lajit voivat kasvaa jopa 80-senttisiksi. Ne sopivat hyvin kukkapenkkei­hin sekä luonnonmukaisiin puutarhoihin. Aki­leijat sointuvat yhteen kurjenpolvien ja poimu­lehtien kanssa, ja tyylikkäitä kasvinkumppaneita ovat myös unikot ja iirikset.

kp1301_064-1[1]

Keltaiset akileijat ovat harvinaisia, mutta kulta-akileija Aquilegia chrysantha komeilee kullankeltaisin kukin. Tummanvihreät lehdet ovat koristeellisia yksinäänkin.

Muunnelmien kuningatar

Tavallisesta lehtoakileijasta on useita lajikeryh­miä ja kukissa on mitä moninaisimpia variaa­tioita. Barlow-sarja muodostuu vaikuttavasta ryhmästä lajikkeita. Siihen kuuluu purppuran, vadelmanpunaisen, metsämansikanpunaisen, keltaisen ja violetin värisiä, yleensä kerrottuja ja ripsureunaisia kukkia. Charles Darwinin lapsen­lapsen mukaan nimetty ’Nora Barlow’ tekee ker­rottuja, vaaleanvihreitä kukkia, ja Englannissa sitä istutetaan usein ruusujen seuraksi. Se erot­tuu useimmista muista akileijoista siten, että ku­kista puuttuvat kannukset. Erikoismuodot eivät koskaan ole yhtä kestäviä kuin alkuperäiset.

Keltaiset akileijat ovat jokseenkin harvinaisia, mutta kulta-akileija Aquilegia chrysantha on la­ji, jolla on kullankeltaiset kukat. Se on kotoisin Yhdysvaltojen lounaisosista, missä se kasvaa kos­teilla paikoilla.

Jos haluat huomiotaherättävät kukat, ihastut varmasti isokukkaisiin jaloakileijoihin, Aquile­gia Cultorum -ryhmään. Risteytyksessä on käy­tetty kanadanakileijaa A.canadensis, tuliakileijaa A. formosa ja kulta-akileijaa A.chrysantha. Tulok­sena on syntynyt monia värikkäitä lajikkeita, esi­merkiksi ’Crimson Star’, jolla on punavalkoiset kukat sekä keltaisen ja roosan yhdistävä ’Koralle’.

kp1301_065-1[1]

Aquilegia vulgaris ’Miss M.I. Huish’ kukkii täyteläisin, kannuksettomin kukin. Kukat muistuttavat enemmän kärhön kuin akileijan kukkia. Lord Nelson myy siemeniä.

kp1301_065-3[1]

Vain noin 15 senttiä maanpinnan ylle kurkottelee soma japaninakileija Aquilegia flabellata, joka menestyy myös pohjoisessa. Niitä voi ostaa keväällä ruukuissa ja istuttaa kivikkoryhmiin.

kp1301_065-2[1]

Akileijoissa on paljon eri muotoja, kuten tämä vaaleanvioletti risteymä Aquilegia scopulorum x cultorum, jota voi ihailla Göteborgin kasvitieteellisessä puutarhassa.

kp1301_065-4[1]

Jaloakileijan Aquilegia Cultorum -ryhmän alle mahtuu pohjoisamerikkalaisten lajikkeiden muodostama risteytysten ryhmä. Esimerkiksi ’Crimson Star’ on punavalkoinen.

Vaatimaton huikentelija

On vaikea löytää yhtä vähään tyytyvää kasvia kuin tavallinen akileija, joka menestyy koko maassa. Siemenet voivat itää sorakäytävillä tai kivien ra­kosissa ja kasvaa isoiksi kasveiksi, vaikka niiden ei kaiken järjen mukaan edes pitäisi viihtyä niin karussa maassa. Ihanteellisella kasvupaikalla on hyvin läpäisevä maa ja aurinkoa tai puolivarjoa. Jos taimia lannoitetaan hiukan keväällä, niistä tulee erityisen reheviä.

Kesällä kukinnan jälkeen lehdet voivat näyttää hiukan ikäviltä. Silloin on aika leikata kasvi alas, minkä jälkeen se tekee pian uusia, tuoreita leh­tiä. Jos kesä sattuu olemaan pitkä ja lämmin, aki­leija saattaa jopa kukkia toisen kerran syksyllä.

kp1301_066-3[1]

Sirokasvuinen nukkeakileija Aquilegia ecalcarata, tunnetaan pienistä, violeteista, kellonmuotoisista kukinnoistaan. Istuta se näkyvälle paikalle, jotta 30-senttinen kasvi ei huku muiden joukkoon.

kp1301_066-1[1]

Akileijan lehdet puhkeavat kevään tai alkukesän aikana. Jokainen lehti koostuu useista pyöreistä, liuskaisista pienistä lehdistä.

kp1301_066-2[1]

Ei ole helppo tehtävä luokitella pihan akileijoja lajien ja lajikkeiden mukaan. Ajan mittaan perimät sekoittuvat uusiksi, jännittäviksi yhdistelmiksi.

Kärsät kannuksiin

Vaikka akileija on perenna, yksittäiset kasvit ei­vät elä kovinkaan vanhoiksi. Tätä ei kuitenkaan yleensä huomaa, koska akileija siementää tehok­kaasti ja uusia taimia tulee koko ajan. Runsaan siementuotannon salaisuus on tehokas pölytys. Kannuksen alaosassa on mesisäiliö, joka houkut­telee mehiläisiä. Niiden pitkät imukärsät sopivat täsmälleen kannuksiin.

Akileijat ovat tunnettuja kyvystään risteytyä ja siten tuottaa spontaanisti uusia väriyhdistelmiä. Jos haluat pysyä tarkasti selvillä siitä, mitä eri la­jikkeita puutarhassasi kasvaa, on vain yksi tapa varmistaa asia: leikkaa pois kaikki kuihtuneet kukat niin, että uusia siemeniä ei pääse muodos­tumaan. Tosin se olisi sääli, koska silloin risteyty­vien akileijojen uudet ja odottamattomat väri- ja muotoyhdistelmät jäävät syntymättä.

 

kp1301_067-2_0[1]

Useat akileijat kasvavat vain noin puolimetrisiksi ja sopivat kukkapenkkeihin. Sopivaa seuraa niille ovat esimerkiksi ukko-laukka, lemmikki ja orvokki.

Teksti
Kuvat Eva S. Andersson
Suomennos Sirpa Perämaa

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest