Kukkakoulu: Näin hoidat iiriksiä

Iirikset ovat veistoksellisia ja ihanasti tuoksuvia kaunottaria, joiden miekkalehtiset hahmot ovat aina inspiroineet taiteilijoita.

iiris

Iiris on taiteilijoiden kukka. Se on innoittanut varsinkin impressionisteja: Renoiria, Cézannea ja van Goghia. Tunnetuin iirismaalari on kuitenkin Claude Monet. Taiteilija kasvatti useita iirislajikkeita puutarhassaan Givernyssä. Kun iirikset puhkesivat kukkaan, Monet kutsui ystäviään kyläilemään ja kiireesti katsomaan puutarhaa ennen kuin kukat kuihtuvat.

Kata tarjoilut leveälatvaisen, riippuvaoksaisen puun, esimerkiksi riippakoivun tai omenapuun varjoon. Ripusta muutamia kukkia riippumaan varsistaan puun oksilta satiininauhoihin. Täydennä koristelua solmimalla oksiin pelkkiä satiininauhoja. Asettele maljakkoon värikkäitä kesäkukkia, esimerkiksi iiriksiä, pioneja, vuohen-putkia, gladioluksia, ruiskukkia, harja-neilikoita ja ruusuja. Juhlat voivat alkaa!
Kata tarjoilut leveälatvaisen, riippuvaoksaisen puun, esimerkiksi riippakoivun tai omenapuun varjoon. Ripusta muutamia kukkia riippumaan varsistaan puun oksilta satiininauhoihin. Täydennä koristelua solmimalla oksiin pelkkiä satiininauhoja. Asettele maljakkoon värikkäitä kesäkukkia.

Monet’ta on helppo ymmärtää, sillä iirikset ovat ylväitä, elegantteja ja luotettavia kasveja. Ryhdikkäitä iiriksiä on jokaiseen makuun. Useimmat niistä kukkivat ahkerasti ja levittävät huumaavaa tuoksuaan vuodesta toiseen. Iiristä käytetään paljon juhlavissa kukka-asetelmissa, mutta se sopii luontevasti myös iloisen värikkäisiin sekakimppuihin.

iiris3
Mitä pulleampi juurakko, sitä runsaampi kukinta.

KURJENMIEKKOJEN LAAJA SUKU

Kurjenmiekkakasvien sukuun kuuluu monia tunnettuja suosikkeja, kuten iirikset, gladiolukset, freesiat ja krookukset.
Iiriksiä on noin 300 lajia ja lukemattomia eri lajikkeita. Koska luonnonvaraiset ja alkuperäiset iirikset tulevat eri puolilta pohjoista pallonpuoliskoa, myös kasvupaikkavaatimukset vaihtelevat paljon. Jotkin iirislajikkeet viihtyvät suolla, toiset taas puolikosteassa maassa. Lisäksi on lajikkeita, joka kasvavat kuivassa, kivikkoisessa tai savisessa maassa.

Gladiolukset ja korkeat iirislajikkeet sopivat hyvin lattiamaljakkoon. Valitse värejä, jotka sointuvat toisiinsa. Kimpussa on keltaisia iiriksiä, viininpunaisia ja limetinvihreitä gladioluksia, vaaleanpunaisia pioneja, lupiineja ja erilaisia pihalla kasvavia ruohoja.
Gladiolukset ja korkeat iirislajikkeet sopivat hyvin lattiamaljakkoon. Valitse värejä, jotka sointuvat toisiinsa. Kimpussa on keltaisia iiriksiä, viininpunaisia ja limetinvihreitä gladioluksia, vaaleanpunaisia pioneja, lupiineja ja erilaisia pihalla kasvavia ruohoja.

Iirikset eivät viihdy happamassa ympäristössä, joten ne eivät sovellu metsäpuutarhaan. Lähes kaikki iirikset menestyvät parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla. Tarkista siis kasvin tiedot ja kysy asiantuntevalta myyjältä, mikä lajike sopisi juuri sinun tontillesi.

iiris4

Suurin osa iiriksistä kukkii alkukesällä, mutta kukkivia iiriksiä voi olla puutarhassa lajikkeesta riippuen toukokuusta elokuulle.

ISTUTA KEVÄÄLLÄ

Iirikset voi hyvin istuttaa keväällä tai kesällä. Kurjenmiekoilla eli iiriksillä on joko juurakko tai sipuli, joihin ne varastoivat ravintoa talvehtimista ja lisääntymistä varten. Isoiksi kasvavien saksankurjenmiekkojen ja japaninkurjenmiekkojen juurakot istutetaan noin puolen metrin päähän toisistaan, jotta niillä on tilaa levitä. Ne istutetaan hyvin lähelle mullan pintaa, niin että juurakon yläosa jää pinnan yläpuolelle. Istutuksen jälkeen kastellaan runsaasti, jotta maa tiivistyy kunnolla juuriston ympärille.

Keltakurjenmiekat ja siperiankurjenmiekat viihtyvät kosteassa, suorastaan märässä kasvupaikassa. Rantavedessä keltakurjenmiekat valtaavat rohkeasti alaa.
Keltakurjenmiekat ja siperiankurjenmiekat viihtyvät kosteassa, suorastaan märässä kasvupaikassa. Rantavedessä keltakurjenmiekat valtaavat rohkeasti alaa.

Kun saksankurjenmiekka tai tarhakurjenmiekka on juurtunut, sitä ei juuri tarvitse kastella. Molemmat kestävät hyvin kuivuutta. Keltakurjenmiekat ja siperiankurjenmiekat puolestaan viihtyvät kosteassa, suorastaan märässä kasvupaikassa.

Iirikset on hyvä jakaa noin neljän vuoden välein. Kukinnan jälkeen siemenkodat voi jättää paikoilleen koristamaan puutarhaa talven ajaksi.

NELJÄ KESTÄVÄÄ IIRISLAJIA

Iris germanica -ryhmän tarhakurjenmiekka ’Flaming Dragon’ avaa kauniit kermankeltaiset ja liilat kukkansa touko–kesäkuussa. Viihtyy parhaiten aurinkoisella paikalla.
Iris germanica -ryhmän tarhakurjenmiekka ’Flaming Dragon’ avaa kauniit kermankeltaiset ja liilat kukkansa touko–kesäkuussa. Viihtyy parhaiten aurinkoisella paikalla.

TARHAKURJENMIEKAT

ovat Iris germanica -ryhmään kuuluvia, risteyttämällä syntyneitä iiriksiä, joita on lukuisia erivärisiä lajikkeita. Ylimpien lehtien väri voi olla toinen kuin alimpien ja lehdissä voi olla kuvioita, jotka vievät kukan keskustaa kohti. Ne menestyvät parhaiten aurinkoisilla paikoilla, hyvin läpäisevässä, savisessa tai humuspitoisessa maassa. Kukkivat toukokuusta heinäkuuhun. Tuoksu on ihanan sitruunainen.

Kevätkurjenmiekka Iris Reticulata viihtyy lämpimällä paikalla ja kukkii aikaisin keväällä. Värejä on vaaleansinisestä siniviolettiin.
Kevätkurjenmiekka Iris Reticulata viihtyy lämpimällä paikalla ja kukkii aikaisin keväällä. Värejä on vaaleansinisestä siniviolettiin.

KEVÄTKURJENMIEKKA

Iris reticulata on kaunis kevääntuoja, joka kukkii varhain keväällä. Kukkien väri vaihtelee vaaleansinisestä siniviolettiin ja kuviointi voi olla myös oranssinkeltaista. Kasvista on olemassa kääpiömuoto, joka voi nousta kukkimaan lumenkin keskeltä. Jos säät viilenevät sen jälkeen, kun kasvi on alkanut kukkia, voit suojata sen havuilla, oljilla tai vastaavalla. Kasvi menestyy parhaiten aurinkoisella ja lämpimällä paikalla kevyessä ja hyvin läpäisevässä maassa. Kevätkurjenmiekkaa voidaan kasvattaa myös ruukuissa.

Keltakurjenmiekan pienet kukat ovat voimakkaan keltaiset ja kapeaterälehtiset. Iris pseudacorus vaatii erittäin kostean maaperän.
Keltakurjenmiekan pienet kukat ovat voimakkaan keltaiset ja kapeaterälehtiset. Iris pseudacorus vaatii erittäin kostean maaperän.

KELTAKURJENMIEKKA

Iris pseudacorus kasvaa Suomessakin luonnonvaraisena ja viihtyy parhaiten märässä tai kosteassa maassa. Se menestyy myös tavallisessa savisessa puutarhamullassa, mutta ei niin hyvin kuin kosteassa maaperässä. Kasvilla on kirkkaankeltaiset, hiukan hentoiset kukat ja kaislamaiset lehdet. Se voidaan istuttaa joko perennapenkkiin tai suoraan veteen, esimerkiksi pihalampeen. Keltakurjenmiekka leviää vedessä todella nopeasti, ellei puutarhuri pidä varaansa. Se kylväytyy tehokkaasti ja leviää minne suinkin voi. Kukkii kesäkuussa.

Siperiankurjenmiekka Iris sibirica ‘Heavenly Blue’ kukkii kesä–heinäkuussa. Viihtyy aurinkoisilla kasvupaikoilla.
Siperiankurjenmiekka Iris sibirica ‘Heavenly Blue’ kukkii kesä–heinäkuussa. Viihtyy aurinkoisilla kasvupaikoilla.

SIPERIANKURJENMIEKKA

Iris sibirica tunnetaan kapeista lehdistään ja kuviollisista, alaspäin nuokkuvista terälehdistä, jotka ovat joko valkoisia, keltaisia, violetteja tai sinisiä. Kasvi viihtyy hyvin kosteassa maassa, savimaassa tai humuspitoisessa puutarhamullassa, jossa se kasvaa suurina mättäinä. Siperiankurjenmiekka on erinomainen leikkokukka, koska se säilyy kauan maljakossa. Lämpiminä kesinä kukkaa pitää muistaa kastella, koska se ei kestä kuivuutta. Siperiankurjenmiekka soveltuu hyvin vesiaiheiden vierille. Märkinä kesinä se sietää hetken myös juurten seisomista vedessä. Kukkii kesä–heinäkuussa.

TEKSTI LOUISE LIE VON LINSTOW JA TAINA LAAKSOHARJU
KUVAT KIRA BRANDT
SUOMENNOS SIRPA PERÄMAA

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest