Aikuislaukku ja muita aleostoksia

Tämänpäiväisen shoppailureissun kassin sisältö paljastaa, että vuoden 2016 (Mairen) väri on vihreä. Kyseinen väri on vähän salakavalasti hiipinyt lempparien joukkoon, ja veikkaan että puutarhajuttuihin haksahtamisella on sormensa pelissä.

Päätin yllättää tytöt tänään aamupäivällä pienellä keskustareissulla, ja tytöt onkin varsin hauskaa seuraa. Jopa tuo 3-vuotias tytsynen reippailee mukisematta kaupasta toiseen, tosin pieni suklaakakkupalkinto Cafe Köketissä saattoi tuoda askeliin lisäpuhtia. Nautin myös siitä, ettei kaupungille tarvitse enää ottaa mukaan rattaita. Kulkeminen ilman niitä on niin paljon helpompaa.

 

lumi_paperikassi

Vaikka retki naamioitiin ovelasti hauskaksi yhteiseksi tyttöjen retkeksi, tämän shoppailureissun ykkösrasti oli Lumi store Aleksilla, ja sieltä ostoslistallani oli mintunvärinen Stella. Vinks! Kaikki tämän väriset laukut sekä verkkokaupassa että myymälässä alessa. (Pahoittelut henkilökunnalle nuorimmaiseni kommenttia ”tää on ihan kakka kauppa”, syynä taisi olla aika paha suklaakakkupuutostila.)

Stella on ollut ostoslistallani todella pitkään, mutta jostain syystä ihan perusmustaa en ole kuitenkaan halunnut valita. Tämä vihreä on just sopiva väripilkku yleensä mustien ja harmaiden vaatteiden seuraksi.
lumi_laukku_stella

Ja sitten ihan total-heräteostos. Tämä kivankokoinen, ylävetskalla varustettu vaalean vihertävä kassi (väri chalk – liitu) huusi kyllä aika kovaa meikäläistä siellä japanilaisia turisteja täynnä olevassa putiikissa. Tässä kun neljäkymppiä alkaa mittariin lähestyä, ajattelin että se on kiva syy vähän päivittää vaatekaappia muutenkin ja luopua sellaisista, jotka eivät enää tunnu omalta päällä. Sama koskee laukkuosastoa, ja poistetut yksilöt korvataan sellaisilla, joista tulee hyvä mieli (kysykää vaikka KonMarilta).
lumi_laukku_jutta

Marimekon nettikaupasta tuli tehtyä ostoksia paljonkin, ja yksi näistä on tämä kukkakuosi, johon ihastuin jo sen lanseerausvaiheessa. Halusin sitä ehdottomasti meidän kotiin ja vaikka tarjotin oli ensimmäisenä mielessäni, lopputulos onkin vähän eri.
marimekko_tyyny

Tämän hameen kangas on jotain ihan muuta kuin mitä on kaupoissa nähty, ja jotenkin Marimekolta kiva, vähän erilainen ylläri. Vähän jännitti kun tämän suht tyyriin hamosen tilasin sovittamatta. Vaan olipas täydellinen. Ja ihana päällä. Nyt on aikuishamekin hankittu.

marimekko_hamemarimekko_hame_

Kaupungilla oli siis mahtavat alet vielä päällä, ja jos vaan jaksaa vaivautua esim. nettikauppaostoksille – nyt kannattaa. Itse hyödynsin (todellakin) tämän Stockan alen*, -40% tuotteista vielä lisäale -15% koodilla LCEXTRA15* yhden päivän ajan (voimassa vielä huomiseen 17.7. asti). Kannattaa tsekata erityisesti Keittiö-kategoria ja tyttöjen lastenvaatteet.

Sitten ihan mieletön ale Iittalalla, kaikki Aitio-tuotteet puoleen hintaan! Meillä on useampi näitä, ja makkariremontin myötä tässä ajattelin illan mittaan roikkua kyseisessä nettikaupassa samalla kun suunnittelen kuinka monta tarvitaan lisää. Nää on ihan mielettömän käteviä.

Huomaatteko, näissä kuvissa näkyykin jo vähän vilauksia tästä meidän makkarista. Siitä tuli ehkä vähän lempihuone…

 

*Postaus sisältää kaupallisia linkkejä