Clean eating sopii sinullekin

Clean eating eli puhdas syöminen on helppo tapa putsata ruokavalio ja piristyä.

Puhdas syöminen, eli clean eating, tarkoittaa sitä, että syödään ruoka mahdollisimman alkuperäisessä muodossaan. Kyseessä ei ole dieetti, vaan tapa välttää pitkälle prosessoituja ruokia. Muutama kilo saattaa toki karista, kun ruokavaliostaan karsii esimerkiksi turhan sokerin ja höttöhiilarit. Ennen kaikkea olo raikastuu ja mieli piristyy!

Clean eatingin kolme tärkeintä periaatetta ovat:

1 Syö ruokaa, jonka tunnistat ruuaksi

Palaa perusraaka-aineisiin. Syö mahdollisimman ”oikeaa” ruokaa. Siis jalostamattomia luonnon antimia alkuperäisessä ja tunnistettavassa muodossa: tuoreita kasviksia, hedelmiä, papuja, pähkinöitä, täysjyvää, kananmunaa, kalaa ja lihaa, halutessasi myös maitotuotteita.

Jätä pois pitkälle prosessoidut ruuat. Jos tuoteseloste on pitkä ja täynnä lisä- ja säilöntäaineita, joita on vaikea lausua takeltelematta, jätä se nyt hyllyyn.

2 Kokkaa itse

Clean eating eli puhdas syöminen tarkoittaa vähemmän valmisruokaa, kaupan maustekastikkeita, myslipatukoita ja ravintola-aterioita ja enemmän aikaa kotikeittiössä.

Tarvitset protskua, hyviä hiilareita ja terveellisiä rasvoja, mutta muuten ruoka saa nyt olla simppeliä ja yksinkertaista. Jo muutamasta raaka-aineesta syntyy terveellistä ja maukasta syötävää.

3 Kunnioita ruokaa ja kroppaasi

Syö viisi kuusi kertaa päivässä: kolme kunnon ateriaa ja pari kolme pientä välipalaa. Älä päästä ateriavälejä repsahtamaan pitkiksi. Säännöllinen syömistahti pitää verensokerin, ruuansulatuksen ja ruokahalusi tasaisena.

Heivaa mehut ja kupla- ja sokerijuomat ja kulauttele pari litraa raikasta vettä päivässä.

 

 

 

 

Teksti
Kuva Mari Lahti

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest