Näin suomalaiset juovat juhannuksena

Juhannus on joulun jälkeen Alkossa kovinta myyntiaikaa. Näitä juomia suomalaiset ostavat keskikesän juhlaan.

Juhannus on toiseksi kovin myyntipiikki

Juhannusviikolla viinakaupan talkkarit saavat rasvata ahkerasti Alkojen saranoita, sillä juhannusviikko on joulun jälkeen vuoden toiseksi vilkkain sesonki. Alkon myynti kasvanee tänäkin juhannuksena yli 60 prosenttia normaaliviikkoon verrattuna. Juhannusviikolla pitkäripaisen kahvaan tarttuu noin 1,4 miljoonaa asiakasta.

Ruokaryyppyjä kalan kanssa

Juhannusruokien kattaus näkyy myös Alkon tilastoissa: prosenteissa laskien tuoteryhmistä eniten kasvaa akvaviittien myynti arvatenkin sillin ja muiden kalaherkkujen palanpainikkeeksi. Akvaviitteja myydään peräti 180 prosenttia normaalia enemmän.

Viiniä ja kuohuvaa juhannusillalliselle

Mittumaarin ruokapainotus näkyy toki myös viinimyynnissä, sillä puna- ja valkoviinien menekki kasvaa suurin piirtein 70 prosenttia. Kuohujuomia myydään 76 prosenttia normaalia viikkoa enemmän.

Alkon olutvalikoima vetää

Kaljansa suomalainen ostaa ruokakaupasta, mutta Alkonkin oluita härmäläiset pulputtavat kurkusta alas noin 250 000 litraa eli 40 prosenttia tavanomaista enemmän. Lonkeroiden myynnin lisäys on noin 90 prosenttia.

Panimoliitto aiheutti äsken pienen myrskyn kaljalasissa tuomalla tanskalaisen professorin Arne Astrupin kertomaan, että oluen säännöllinen kohtuukäyttö saattaa madaltaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, kakkostyypin diabetekseen ja ehkäistä dementiaa.

Yllätys ei ollut, että suomalaiset proffat tuomitsivat moiset väitteet kerettiläisinä.

Toimittaja Jarmo Aaltonen

Toimitus suosittelee

Pin It on Pinterest